Onko äitiys este säästämiselle ja vaurastumiselle?

Mari työskentelee Säästöpankissa rahoituspäällikkönä ja on kahden lapsen äiti. Hänen tarinansa on hyvä esimerkki siitä, miten ura, vaurastuminen ja äitiys voivat kaikki kulkea käsi kädessä ja miten vanhempainvapaalla on mahdollista ylläpitää jatkuvaa säästämistä.

Säästöpankin brändikuva.
Mikä on oikea hetki tulla äidiksi, ja onko sellaista ylipäätään? Tätä mietti juuri Säästöpankissa rahoituksen parissa työt aloittanut Mari Moisio, kun sai tietää olevansa raskaana. Oman uran rakentaminen ja vaurastuminen olivat silloin 25-vuotiaalle Moisiolle kaikki kaikessa.

“Olin valmistunut vasta hiljattain ja urani oli vasta lähtenyt liikkeelle. Tiesin, että halusin olla äiti, mutta työkin oli minulle todella tärkeää”, Mari muistelee.

Mari aloitti työnteon jo teini-ikäisenä ja työ ollut aina iso osa identiteettiä. Äidiksi tuleminen tuli luonnolliseksi osaksi sitä. Äitiyttä on nyt takana kohta yhdeksän vuotta. Vajaa kaksi vuotta sitten perheeseen syntyi toinen lapsi. Mari on oppinut, ettei äitiys tarkoita omien urahaaveiden hylkäämistä, vaan suunnitelmien mukauttamista vallitsevaan elämäntilanteeseen. 

Onko perhevapaa äidille henkilökohtainen konkurssi?

Etenkin esikoisen kohdalla äitiysvapaalla ja vanhempainvapaalla Marin tulot putosivat, mutta hän halusi säilyttää taloudellisen itsenäisyytensä siitä huolimatta. Hän alkoi säästää perhevapaiden varalle heti raskaaksi tultuaan. Mari laski tarkkaan, millaisia tulot ja menot tulisivat olemaan ja kuinka pitkälle hänen säästönsä riittäisivät. Pankin kanssa sovittiin, että lainanlyhennykset laitetaan tauolle perhevapaan ajaksi. Toisen lapsen syntyessä taloudellinen tilanne oli jo vakaampi, mutta silti tilanteeseen valmistauduttiin saman kaavan mukaan. 

Mari painottaa, että vauraus syntyy pienistä puroista. Niitä myös tuoreen äidin on mahdollista kerryttää, vaikka tilille ei tulekaan täyttä palkkaa. 

“Pyrin säästämään myös äitiysloman aikana. Etenkin alussa, kun tulojen pudotus ei vielä ole niin korkea, kannattaa rahaa laittaa sivuun, jos se vain on mahdollista”, Mari neuvoo. 

Mari säästi jokapäiväisillä arjen valinnoilla. Hän puki vauvalle serkkujen vanhoja vaatteita ja osti tarvikkeita alennusmyynneistä. Säästäminen on jatkunut työelämään palaamisen jälkeenkin. 

“Aloitin säästämisen kummallekin lapselle pian syntymän jälkeen, ettei sitten myöhemmin tarvitse käyttää omista tuloista paljon kerralla esimerkiksi lapsen ajokorttiin ja muihin kuluihin,” Mari kertoo.

Sen vuoksi hän laittaa joka kuukausi rahaa säästöön sekä itseä että lasta varten. Mari sijoittaa lyhyemmällä säästötavoitteella yhdistelmärahastoon. Rahaa siirtyy säännöllisesti myös osakerahastoon, joka sopii pitkäaikaiseen säästämiseen. Mari muistuttaa, että pienetkin säästöön saadut summat merkitsevät kokonaispotissa, kun säästöaika on pitkä.

Lapsiarjen ja työelämän yhdistäminen vaatii tasapainottelua

Taaperoarjen ja työelämän yhdistäminen vaatii tasapainottelua, mutta kun tahtoa löytyy, saa arjen rullaamaan. Esikoisen kohdalla Mari palasi töihin, kun tytär oli yksivuotias. Toisen lapsen kohdalla töihin paluu kesti hiukan pidempään. 

“Äitinä oleminen on ihanaa ja nautin ajasta kotona lapsien kanssa. Äitiyslomalla ollessani kuitenkin kaipasin myös työntekoa.”

Hoitovastuun lapsesta Moisio jakaa yrittäjäpuolisonsa kanssa, mikä helpottaa arjen järjestelyitä. Hyvällä tukiverkolla on iso merkitys arjen palapelin rakentamisessa etenkin silloin, kun työpaikan edustustehtäviä ajoittuu säännöllisen työajan ulkopuolelle. Joskus kuitenkin elämä yllättää hyvistä suunnitelmista huolimatta. 

“Muuntautumiskyky on ollut tarpeellinen taito. Suunnitelmat menevät helposti uusiksi, jos lapsi vaikka yhtäkkiä oksentaakin aamulla. On tärkeää osata priorisoida ja pystyä joustamaan.”

Kuopuksen osalta töihin paluusta on kulunut nyt puoli vuotta. Rahoituspäällikön roolissa Mari työskentelee tiimiesimiehenä kotikaupunkinsa lisäksi myös lähiseudun konttoreissa. Arki kuluu vauhdikkaasti, mutta etenkin viikonloppuisin perhe pysähtyy viettämään aikaa yhdessä, ilman aikatauluja. Vapaaehtoistyö etenkin lasten harrastusten parissa on myös tärkeää. 
 
“Äitiys ei ole estänyt minua toteuttamasta suunnitelmiani. Äitikin tarvitsee omia tulevaisuuden haaveita ja tavoitteita. On tärkeää saada toteuttaa niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Ne rohkaisevat ja antavat myös kipinää vaurastumiseen.” 

Viisi vinkkiä säästämiseen perhevapaalla

  1. Varaudu tulojen pudotukseen. Suunnittele taloutta ja budjetoi tulevia menoja ja tuloja etukäteen.
  2. Säästä etenkin perhevapaan alussa, kun tulojen pudotus ei vielä ole niin dramaattinen. Näin voit varautua myös esimerkiksi mahdolliseen hoitovapaaseen.
  3. Älä epäile säästää pieniäkin summia. Pienemmistäkin kertasummista voi kertyä esimerkiksi hyvä pesämuna lapsen tulevaisuuden varalle.
  4. Hanki tarvikkeita käytettynä. Mieti, mitä oikeasti tarvitset ja osta tarvikkeita kierrätysryhmistä ja kirpputoreilta tai kierrätä tarvikkeita lähipiirin lapsilta toisille.
  5. Säästä ruokakuluissa. Onko ystäväpiirissäsi muitakin tuoreita äitejä? Yhdistäkää leikkitreffit ja päivän lounaskokkailut.

Tahdotko apua sinulle sopivan säästösuunnitelman laatimisessa? Ota yhteyttä.

Tutustu säästämisen ratkaisuihimme

 

Myös nämä artikkelit saattavat kiinnostaa sinua:

Varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi: Näitä neljää rahataitoa tarvitset vaurastumiseen

Kymmenen myyttiä säästämisestä – näin torppaat säästämisen esteenä olevat ajatukset

Kategoriat
Koti, asuminen ja arki Säästäminen ja sijoittaminen
Aloita säästäminen Säästöpankin rahastot

Ajankohtaista