Raharemontti: Miten valmistautua taloudellisesti yrittäjyyteen?

Tällä viikolla Raharemonttiin ryhtyy Suvi, joka kaipaa apua talouden tasapainottamiseen yrittäjyyden alkutaipaleella samalla, kun isot elämänmuutokset ovat kuormittaneet hänen henkilökohtaista talouttaan. Yrittäjä kantaa riskin liiketoiminnastaan, ja moni yrittäjyydestä haaveileva palkansaaja jännittää tasaisesta tulovirrasta luopumista. Säästöpankin yrityspankkiiri Annika Jokela jakaa vinkkinsä aloittelevan yrittäjän taloudelliseen hyvinvointiin.

Säästöpankin brändikuva

Yritysideaa on turha pitää pöytälaatikossa odottamassa ’oikeaa hetkeä’ tai tunnetta siitä, että on täysin valmistautunut kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Kukaan ei saa syntymälahjana huippuosaamista asiaan, jota tekee ensimmäistä kertaa, joten tärkeintä on aloittaa. Annika kannustaa hyödyntämään uusyrityskeskusten apua liiketoimintasuunnitelman ja rahoitussuunnitelman tekemisessä. Kun ne ovat olemassa, kannattaa tulla pankkiin keskustelemaan rahoituksesta ja suunnittelemaan yrityksen talouden kokonaisuutta.

- Yritystä perustaessa on hyvä tutustua perusasioihin etukäteen: selvittää millaisia kuluja omaan yritystoimintaan kokonaisuudessaan liittyy, sekä tutustua tilinpäätöksen perusasioihin ja sisäistä, mitä tuloslaskelma ja tase pitävät sisällään. Hinnoittelussa on tärkeää ottaa huomioon kaikki yritystoiminnan kulut, jotta pystyy laskemaan, millä tasolla myyntikatteen pitää olla, jotta toiminnan saa kannattavaksi. Omaa työtä ja tekemistä pitää arvostaa, eikä sitä saa myydä liian halvalla. Yksinkertaisimmillaan se, että tilille jäisi koko ajan vähän enemmän kuin sieltä lähtee, kertoo jo siitä, että menee hyvin, Annika listaa.

Liiketoimintasuunnitelman osana on hyvä tehdä kilpailijavertailua ja selvittää, millaiseen markkinaan on lähdössä mukaan. Lisäksi yrityksen käyttöpääoman tarve on hyvä laskea realistisesti ja listata esimerkiksi, millaisia hankintoja yritykselle pitää tehdä toiminnan alussa ja ensimmäisinä vuosina. Jos ostaa vaikkapa tuotantolaitteen, kannattaa hinnan lisäksi huomioida, kuinka kauan sen varustelu kestää ennen kuin sen saa käyttöön, ja pystyykö sinä aikana laskuttamaan.

- Laskelmia tehdessä kannattaa laittaa skeptiset silmälasit päähän: arvioida myynti vähän pienemmäksi ja kulut vähän suuremmiksi, mitä uskoo niiden olevan. Siten yrityksen talouteen saa laskettua sisään pientä pelivaraa yllätysten varalle. Lisäksi erilaiset rahoitusratkaisut ja tililimiitit on neuvoteltava silloin, kun yrityksellä menee hyvin. Ne toimivat kuten vakuutukset, eli niiden neuvottelua on turha aloittaa siinä vaiheessa, kun maito on jo maassa. Mutta kun ne ovat valmiina olemassa, ne kannattelevat tiukan paikan yli.

Säästäminen kuuluu kaikille – myös yrityksille

Annika korostaa, että yrittäjän kannattaa heti alusta alkaen budjetoida säästämiseen. Esimerkiksi laitteiden uusiminen ja rahoitus vaatii käsirahaa. Yritystoiminnassa tulee ajoittain myös hiljaisempia aikoja, jolloin yrittäjän täytyy yleensä silti pystyä nostamaan jonkinlaista palkkaa yrityksestä itselleen.

- Yrityksen kautta säästäminen suojaa myös henkilökohtaista talouttasi, kun yrityksellä on omaa säästöpuskuria erilaisten yllättävien kulujen, hiljaisempien kausien ja riskien varalle. Usein säästösummat ovat yrityksillä satoja euroja kuukausissa, jotta saadaan kerrytettyä oikean kokoista puskuria. Yrityksen kautta säästäminen on myös verotehokasta, ja esimerkiksi vakuutuskuori on yksi säästämisen muoto, johon yrittäjän kannattaa tutustua, Annika vinkkaa.

Yrityksen säästöjä voi käyttää moneen tarkoitukseen – esimerkiksi lainan vakuutena, lomapalkkojen maksamiseen, eläketurvana ja niin edelleen. Myös ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on yritystoiminnassa merkittävä virstanpylväs, joka on yleensä pitkän harkinnan tulos.

- Se on yrittäjälle mahtava saavutus, joka tuo tullessaan myös monia sivukuluja ja uuden vastuun toisen ihmisen toimeentulosta. Pelkästään se, että joutuu hetken aikaa myymään ei-oota, ei vielä itsessään perustele työntekijän palkkaamista. Se on pidemmän aikavälin harkinnan paikka, ja me ollaan usein säästetty asiakkaidemme kanssa ensimmäisen työntekijän palkkaamista varten, Annika toteaa.

Turvaa selustasi edunvalvontavaltuutuksella ja osakassopimuksella

Yrittäjän taloudellisen turvan kannalta on tärkeää tehdä edunvalvontavaltuutus ja varmistaa, että luotettu henkilö voi hoitaa yrityksen asioita ja esimerkiksi maksaa laskut, jos yrittäjä itse ei pysty.

- Sillä voi olla aika hurjia seurauksia, jos yrittäjä joutuu sairaalaan, eikä kukaan pääse hoitamaan yrityksen asioita. Jos laskut jäävät maksamatta ja luottoluokitukset heikkenevät, muutama kuukausikin voi heikentää merkittävästi yrityksen toimintaedellytyksiä. Tällaiset tilanteet ovat henkilökohtaisessa elämässäkin vaikea paikka, joten itsensä kannattaa suojata skenaariolta, jossa samanaikaisesti yrityskin ajautuu syvään kriisiin, Annika toteaa.

Hän muistuttaa myös osakassopimuksen tekemisen tärkeydestä, jos osakeyhtiön perustaisi ystävän kanssa. Osakassopimuksessa voidaan sopia vaikka siitä, millaista työpanosta kummaltakin osapuolelta edellytetään, sekä järjestelyistä toisen menehtymisen tai työkyvyttömyyden varalle.

- Sopimus helpottaa mahdollisten riitatilanteiden ratkomista, kun siitä voi kirjallisesti osoittaa, mihin kumpikin osapuoli on sitoutunut. Molempien riskienhallinnan kannalta on viisainta sopia pelisäännöt eri tilanteisiin silloin, kun olosuhteet ovat rauhalliset ja ollaan hyvissä väleissä.

Annikan vinkit yrittäjäksi hyppäävälle taloudelliseen valmistautumiseen:

  1. Laske, paljonko tarvitset rahaa yrityksestä, jotta se elättää sinut? Selvitä omat kuukausimenosi ja peilaa tätä summaa omaan liiketoimintasuunnitelmaasi. Onko yritystoimintasi sellaisella tasolla, että pystyt nostamaan kuukausittain itsellesi riittävän palkan ja vähän päälle, jotta sinulla on varaa yrittäjän riskiin? Muista myös, että kattaaksesi kaikki yritystoiminnan kulut sinun on laskutettava selvästi enemmän kuin summa, jonka nostat yrityksestä kuukausittain itsellesi palkkana.
  2. Säästä erillinen säästöpuskuri sekä itsellesi että yrityksellesi. Palkansaajalle suositellaan noin 2-3 kuukauden menoja vastaavaa säästöpuskuria. Yrittäjällä puskuria kannattaa olla enemmän, mutta kuinka paljon – se on tapauskohtaista riippuen yrityksen kulurakenteesta ja henkilökohtaisten menojen suuruudesta. Pankki auttaa sopivan puskurin miettimisessä sekä yrityksen että henkilökohtaisen taloutesi kannalta.
  3. Jos raha-asiat huolettavat hetkenkin verran, ole pankkiin yhteydessä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Jos yritystoiminnassa alkaa näkyä hiipumisen merkkejä, tilanteen korjaamiseen on tarjolla paljon enemmän ja helpompia ratkaisuvaihtoehtoja kuin silloin, jos alamäessä on sinnitellyt yksin pitkän aikaa.
  4. Luota itseesi ja kokeile rohkeasti. Toivon, ettei kukaan jätä yrittämättä siksi, että pelkää konkurssia tai epäonnistumista. Aina ei voi onnistua, ja joskus on viisautta myöntää, että nyt toiminta ei kannata ja on aika lopettaa. Silloin voi palata palkkatyöhön tai aloittaa uuden yrityksen monta oppia ja kokemusta rikkaampana. Ja aina on myös se melko todennäköinenkin mahdollisuus, että onnistut.

Annika Jokela.

Säästöpankin yrityspankkiiri Annika Jokela

 

Säästöpankkiryhmä on yhteistyökumppanina Raharemontti-ohjelmasarjassa, jossa annetaan työkaluja ja autetaan erilaisten taloushaasteiden kanssa kamppailevia ihmisiä. Ohjelman tarkoituksena on edistää avointa keskustelua talousvaikeuksista ja auttaa osallistujia löytämään tie ulos vaikeasta tilanteesta. Tavoitteena on kestävä ratkaisu oman talouden hallintaan ja taloudelliseen hyvinvointiin. Artikkeli on kirjoitettu tukemaan sarjan kuudennessa jaksossa käsiteltyjä aiheita.

Ajankohtaista