Korkosuojaus lainalle – kannattaako asuntolaina suojata korkojen nousun varalta?
Kannattaako lainan korkosuojaus? Korot ovat jo pitkään olleet matalalla ja asuntovelallinen on voinut olla suhteellisen rauhallisin mielin. Kannattaako asuntovelallisen kuitenkin suojata asuntolainansa korkojen nousun varalta? Entä miten sen voisi tehdä? Kysyimme rahoitusasiantuntijoiltamme.
Onko lainojen korkotaso nousemassa?
Korot ovat olleet jo pitkään matalalla ja on selvää, että korot tulevat nousemaan. Kysymys kuuluukin, milloin ja kuinka nopeasti.
Lyhyet markkinakorot ovat olleet pitkään jopa miinuksella, mutta nyt tilanne on muuttumassa. Keskuspankit niin USA:ssa kuin Euroopassakin ovat nostamassa korkojaan, mikä on näkynyt myös euribor -korkojen nousuna. Miinuskorkojen aika on päättymässä.
– Kannattaako korkojen noususta olla huolissaan?
Kukaan ei voi varmuudella tietää, kuinka nopeasti korot nousevat ja millä aikataululla, mutta korkojen nousun vaikutus omaan talouteen on hyvä tiedostaa. Kannattaa kartoittaa jo etukäteen, miten oman taloutesi käy, jos lainojen koroissa tapahtuisi isoja muutoksia.
Asuntolainalaskurilla voit esimerkiksi helposti selvittää, miten muutokset korossa vaikuttavat lainan kuukausikustannuksiin. Vaihda lainan korko esimerkiksi 3 % nykyistä suuremmaksi ja pidä lainasi muut tiedot, kuten takaisinmaksuaika ennallaan, niin näet konkreettisesti, kuinka paljon maksettava kuukausierä nousisi. Samalla voit itse arvioida, kestääkö taloutesi mahdollisen muutoksen. Jos talous ei kestä, tällöin olisi hyvä miettiä vaihtoehtoja ja varautua korkojen nousuun jo etukäteen.
Se, milloin mahdollinen korkojen nousu näkyisi omassa lainassasi, riippuu lainallesi määritellystä viitekorosta ja sen tarkastuspäivästä. Yleisin asuntolainojen viitekorko on 12 kk:n euribor-korko. Tällöin lainan korko tarkastetaan 12 kuukauden välein.
– Miten voi varautua korkojen nousuun?
Lainan korkosuojausta kritisoidaan usein ylimääräisenä kulueränä, mutta siihen kannattaa suhtautua samaan tapaan kuin vakuutuksiin – toimenpiteillä saat turvaa tulevaisuuden varalle: oma talous ja lainanhoitokyky säilyvät hallinnassa, kävi korkotasolle mitä tahansa. Mielenrauhalle ja hyvin nukutuille öille on vaikea laittaa hintalappua.
Korkojen nousuun varautumiseen löytyy eri keinoja, joita voit hyödyntää niin uusiin kuin vanhoihinkin lainoihin. Esimerkiksi korkoputkessa lainasi korolle määritellään tietty vaihteluväli, jonka sisällä korko pysyy korkotason muutoksista huolimatta. Korkoputken voit sopia lainaasi joko 5 tai 7 vuodeksi.
Kiinteä korko taas tarkoittaa sitä, että lainasi korko on sovitun ajan kiinteä eli korko säilyy täysin samana, vaikka yleinen korkotaso muuttuisi. Kiinteän koron voit ottaa joko 3, 5 tai 10 vuodeksi.
Osa asiakkaistamme on päätynyt kuukausisäästämiseen. He ovat laskeneet, paljonko lainanlyhennys kasvaisi tietyllä, vaikkapa 3 %-yksikön, korkojen nousulla ja laittaneet tämän summan säästöön joka kuukausi esimerkiksi rahastoon. Tämäkin on toimiva ratkaisu. Sopivasta kuukausisäästämisen muodosta voit jutella oman pankkisi asiantuntijan kanssa.
– Milloin on oikea aika toimia, jos tahtoo suojautua korkojen nousulta?
Aina on oikea aika tehdä laskelmia korkojen nousun vaikutuksesta omaan talouteen.
Kiinnostaako korkosuojaus? Varaa aika, niin jutellaan lisää.
Artikkelia varten on haastateltu Säästöpankin rahoitusasiantuntijoita. Artikkelia on viimeksi päivitetty 22.7.2022.