Kahden kodin loukku kääntyi täydellisiksi asuntokaupoiksi

Uskaltaako uuden kodin ostaa ennen kuin vanha on myyty pois? Omistusasunnosta toiseen vaihtaminen voi olla kuumottavaa, sillä vaarana on kahden kodin loukku. Tiina* teki kiinteistövälittäjän ja pankkiasiantuntijan tukemana rohkean päätöksen, ja osti perheelleen täydellisen kodin.

Säästöpankin brändikuva.

50-luvun kerrostaloa ympäröivät männyt ja suuret pihat. Kadun toisella puolella alkaa omakotitaloalue syreeneineen ja omenapuineen.

“Melkein kuin olisi maalle muuttanut”, naurahtaa talon uusi asukas Tiina. “Parasta täällä on hiljaisuus ja luonnonläheisyys.”

Ja tietenkin se, että veli asuu perheineen samassa talossa. Tiinan viisivuotias poika pääsee leikkimään serkkujensa kanssa muutamassa minuutissa.

Ehdollinen tarjous antaa pelivaraa

Asunto tuli vastaan, kun veli vinkkasi kotitalossaan myynnissä olevasta kolmiosta. Tiinan perheen kaksiosta alkoi tila loppua, ja pojalle oli aika saada oma huone. Kolmio tarjosi runsaasti neliöitä, suuren leikkipihan ja hyvät kulkuyhteydet. Kaiken lisäksi asunto ja talo olivat tyyliltään samanlaisia kuin pieneksi käynyt rakas vanha koti.

Vaikka vanhasta kodista oli haikeaa luopua, loksahtivat uudessa asunnossa niin monet palaset kohdalleen, että Tiinan oli saatava se. Hän laittoi vanhan asunnon myyntiin ja hankki avuksi kiinteistönvälittäjä Sari Salmelan Sp-Kodista.

Perusteellista pintaremonttia kaipaava kolmio ei ollut herättänyt niin paljoa kiinnostusta, että Tiinan olisi pitänyt tehdä ostopäätös hetkessä. Hän teki uudesta asunnosta ehdollisen tarjouksen. Kauppa lyötäisiin lukkoon vasta, kun vanha asunto saataisiin myytyä.

“Tavallinen ja turvallinen tapa muuttaa omistusasunnosta toiseen on myydä vanha asunto pois ennen kuin uudesta tehdään kaupat”, kiinteistönvälittäjä Salmela kertoo.

Näin voi välttää niin sanotun kahden asunnon loukun, jossa myyjä omistaa kerrallaan kaksi kotia. Pelivaraa voi antaa Salmelan mukaan myös ostotoimeksiannon tekeminen Sp-Kodin kanssa. Tällöin kiinteistönvälittäjä lähtee etsimään asiakkaalle hänen toiveidensa mukaista kotia sellaisten asuntojen joukosta, jotka eivät ole julkisessa myynnissä. Ostajan on helpompi tehdä tarjous uudesta kodista oman asuntonsa myyntiehdolla, sillä myyjällä on tällaisessa tilanteessa yleensä enemmän aikaa odottaa.

Muiden ostajien kiinnostus ajoi rohkeaan ostopäätökseen

Vähitellen useampikin ostaja rupesi kuitenkin kiinnostumaan kolmiosta. Tämä ajoi Tiinan tekemään rohkean päätöksen silläkin uhalla, että päätyisi kahden asunnon omistajaksi.

“Kun muita kiinnostuneita ilmaantui, tein suoran käteiskauppatarjouksen. Pelkäsin, että asunto lipsahtaa meidän käsistämme.”

Lisäjännitystä toi se, että vanhan asunnon myyminen osui loppuvuoteen, jolloin asuntokauppa tavallisesti hiljenee, eikä asuntonäytöissä riitä kävijöitä. Tiina kertoo, että ostopäätöstä helpotti kiinteistönvälittäjän ja pankin tuki. Ammattilaisen apu voi olla asuntokaupoilla ratkaiseva tekijä.

“Kiinteistönvälittäjä pystyy arvioimaan, millä aikataululla asunto todennäköisesti menee kaupaksi. Käytössämme on myyntitilastoja taloyhtiötarkkuudella ja pystymme peilaamaan niitä myynnissä olevaan huoneistoon ja vallitsevaan markkinatilanteeseen”, kiinteistönvälittäjä Salmela summaa.

Välittäjä käy yhdessä asiakkaan kanssa myös keskustelua rahoituksen järjestämisestä. Salmela uskoi, että asunto saadaan myytyä ja rohkaisi Tiinaa hakemaan uutta asuntolainaa. Hän oli yhteydessä myynnin edistymisestä myös Tiinan pankkiasiantuntijaan.

“Kun stressasi, kyselin, mitä tapahtuisi, jos asunto ei menisikään kaupaksi. Kiinteistövälittäjä rauhoitteli, että kyllä se menee ja pankkiasiantuntija vakuutti, että vaikkei heti menisi, niin maksuja oli mahdollista räätälöidä”, Tiina kertoo.

Joulukuussa Tiina teki kaupat, vaikka vanha asunto oli edelleen myymättä.

Kärsivällisyys palkittiin onnistuneella asunnon myynnillä

Kun vanhan asunnon myymisestä huolehti kiinteistövälittäjä, Tiina pystyi keskittymään uuden kodin remontoimiseen ja muuttopuuhiin. Muiden hiljentyessä joulun viettoon oli Tiinan perheessä täysi tohina päällä. Tapanintanssien sijaan purettiin muuttolaatikoita ja tehtiin tuttavuutta vastaremontoidun kodin kanssa.

Myös kiinteistönvälittäjän arvio kävi toteen; vanha asunto saatiin myytyä jo kuukauden päästä uuden asunnon ostosta. Kiinnostuneita ostajia oli useita, ja tarjouksiakin tuli nopeasti. Kiireestä huolimatta Tiina ei tarttunut niistä ensimmäiseen, vaan odotti luottavaisin mielin parasta. Lopulta Tiina sai erinomaisen tarjouksen.

– Kauppoihin olen todella tyytyväinen. Vaikka uusi asunto on suurempi, tuli siitä lopulta myyntihinnaltaan edullisempi kuin vanhasta, Tiina iloitsee.

Kiinteistönvälittäjä Sari Salmelan vinkit vanhan kodin myyntiin ja uuden asunnon ostoon

1. Ota asuntokauppoihin avuksi ammattilainen

Asuntokaupoilla ei kannata säästää ammattiavusta. Kiinteistönvälittäjä auttaa ja tukee asuntokaupan kaikissa vaiheissa, kuten hinnoittelussa, myynnissä ja tarjousneuvotteluissa ja vie kaupat loppuun saakka.

2. Aloita asunnonvaihto pankista

Asunnonvaihtoprosessi kannattaa aloittaa sopimalla pankin kanssa rahoitusjärjestelyistä. Kun lainalupaus haetaan ajoissa, varmistetaan, että uuden asunnon osuessa kohdalle voi ostopäätöksen tehdä tarvittaessa nopeastikin. Mikäli rahoituksesta ei ole sovittu ajoissa, voi kiinnostava asunto mennä ohi.

3. Ota selvää asunnon taustoista

Asuntokaupassa on kyse isoista päätöksistä ja rahasummista, ja siihen liittyy myös omat riskinsä. Mikäli asuntoa ostettaessa ei tehdä huolellista selvitystyötä, voi lopullinen hintalappu nousta odotettua suuremmaksi. Ammattitaitoinen välittäjä selvittää muun muassa huoneistossa tehdyt remontit ja muutokset, taloyhtiössä tehdyt ja tulevat remontit sekä taloudellisen tilanteen.

4. Hyödynnä kiinteistönvälittäjän tilastoja

Kiinteistönvälittäjällä on pääsy tilastoihin, joista on apua niin myytäessä, kuin ostettaessa. Ne ja vallitseva markkinatilanne auttavat arvioimaan asunnon myyntiajan. Tästä on hyötyä lainaneuvotteluissa. Tilastoista välittäjä pyrkii selvittämään ja arvioimaan, mitä remontteja ja minkälaisella aikataululla taloyhtiöön on tulossa tai voi tulevaisuudessa tulla, ja kuinka suuret kustannukset niistä voi syntyä.

5.  Löydä asuntojen helmet ostotoimeksiannolla

Kiinteistönvälittäjä voi myös lähteä etsimään asiakkaalle uutta kotia. Ostotoimeksianto auttaa asiakkaan omien kriteerien ja toiveiden mukaisen asunnon löytämisessä. Välittäjä etsii kotia myynnissä olevien kohteiden lisäksi sellaisten asuntojen joukosta, jotka eivät ole vielä myytävänä julkisesti. Tällöin vastaan voi tulla todellisia helmiä! Kiinteistönvälittäjä laskee verkot vesille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja paikallislehdissä.

*nimi muutettu

Tahdotko myydä asuntosi ja ostaa uuden? Tutustu Sp-Kodin kiinteistönväiltyspalveluihin ja hae asuntolainaa.

Kategoriat
Koti, asuminen ja arki
Tee ostotoimeksianto Hae asuntolainaa

Ajankohtaista