Pankki ei pelota eikä pankkia pelota

Säästöpankin 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tahdomme tuoda näkyväksi asiakkaidemme tarinoita normaalista arjesta ja kuinka me pankkina olemme siinä mukana. Tässä tekstissä vieraskynä, Eliisa Malin Vierelän tilalta, kertoo ajatuksiaan kestävän maatalouden edistämisestä ja pankin roolista yhteisessä missiossa.

Säästöpankin maa- ja metsätalousasiantuntijat olivat tutustumassa Vierelän tilaan. Kuvassa henkilöt pellolla koiran kanssa.
Säästöpankin maa- ja metsätalousasiantuntijat olivat tutustumassa Vierelän tilaan. Kuvassa Mika Leikkonen (vas.), Satu Kapilo, Sari Rannikko sekä tilan omistajat Mika Malin ja Eliisa Malin.

Elokuun viimeisinä lämpiminä päivinä Someron Säästöpankin maa- ja metsätalousasiantuntijat jalkautuivat tänne meille, Vierelän tilalle Vihtiin. Saappaat laitettiin jalkaan, vaikka paahtava loppukesä olikin puhaltanut vihtiläiset savimaat pölyävän kuiviksi.

Vierailun takana on Someron Säästöpankin henkilöstön oma aktiivisuus ja halu kehittää ammattitaitoaan sekä koko pankin tahto tukea kestävää ja uudistavaa maataloutta. Meillä Vierelässä näitä käsi kädessä kestävyyteen ja tuottavuuteen pyrkiviä, uudistavan viljelyn menetelmiä, kokeillaan ja testataan. Toisinaan testit ovat todellisia menestyksiä, toisinaan viljelijän on ryömittävä halliinsa ja ajateltava uudelleen. Tavoite kuitenkin säilyy – työtä tehdään sinnikkäästi sen eteen, että maanviljelyä olisi tulevaisuudessakin ja se tarjoaisi toimeentulon seuraavallekin sukupolvelle. Olemme todenneet, että tämä on meidän maatilamme ja Someron Säästöpankin yhteinen tavoite. Siksi tämä kesäinen päivä kulutettiin Vierelässä peltomaata tarkastellen.

Kiersimme tilakeskuksemme ympärille muodostuneen koealueen ja keskustelimme peltomaan rakenteesta, vesitaloudesta sekä kasvien ja yhteyttämisen merkityksestä. Kertasimme erilaisten hankelohkojen äärellä niin tilannetajuisen hiiliviljelyn kuin hiilensidonnan todentamisenkin problematiikkaa. Maatalous itsessään on monimutkainen ekosysteemi, jonka toiminnot täytyy sovittaa ympäröivään luontoon, jonka kanssa maatalousyrittäjän on luotava vahva yhteys. Kannattavaa tuotantoa ja ympäristöhyötyjä aikaansaavat päätökset ovat usein yllättävän pieniä ja vaatimattomia. Joskus niihin kuitenkin tarvitaan neuvontaa, tukea ja pääomaa. Silloin pankkitoimihenkilön ammattitaito punnitaan ja pankin kumppanuus nousee arvoonsa.

Peltomaan hyvinvointi lähtee maan vesitalouden ja kasvukunnon parantamisesta. Salaojituksen lainoittaminen on meille kaikille tuttua, mutta pienempien hankkeiden rahoitus jää usein saamatta. Kuitenkin monet maan kasvukunnon ongelmat voitaisiin korjata jo vaatimattomilla teoilla, salaojien huuhteluilla ja laskuaukkojen etsimisellä, maanparannusaineita lisäämällä ja viljelykiertoa tai muokkausmenetelmää muuttamalla. Someron Säästöpankki on lähtenyt paikkaamaan tällaisen matalan kynnyksen parannustoimien rahoitusta Pellonparannuslainalla.

Vierelään perustettiin kosteikko vuonna 2021. Kosteikolla on monta tarkoitusta: parantaa ympäröivän peltoaukean tuottavuutta, hillitä ravinnevalumia Vihtijokeen ja tukea paikallista monimuotoisuutta. Linnusto ja ympäristö näyttivät parastaan myös retkipäivänämme. Kosteikon perustaminen on hyvä esimerkki siitä, että peltoluonnon eri alueiden paras käyttö kannattaa aina harkita tarkkaan. Olisimme ehkä saaneet kosteikon kahdesta hehtaarista hyvän peltomaan kaivamalla piiriojat, katkomalla valtatien, uusimalla salaojituksen ja vielä senkin jälkeen kuivaamalla pellon vuosittain pumppaamalla. Me näimme alueella muita käyttötapoja, jotka tukevat ympäröivän maatalouden toimintaa ja peltoekosysteemin tasapainoa.

On mukavaa, että Someron Säästöpankin maa- ja metsätalousasiantuntijat haluavat nähdä, miten asiakkailla menee ja mitä heille kuuluu. Sen näkee vain käymällä tilalla ja kuuntelemalla viljelijää. He oppivat uutta ja kehittävät osaamistaan, jotta pankki voisi täyttää tavoitteensa yhtenä kestävän suomalaisen maatalouden tukipilareista. Someron Säästöpankkia ei tunnu pelottavan laajentuminen eikä avoimuus kestävämmän maatalouden tukijana. Ja viljelijänä voin todeta, että mukavia ja osaavia ihmisiä ovat - pankkia ei tarvitse pelätä.

Julkaistu
Tule yritysasiakkaaksi

Ajankohtaista