Oppimisen ja kehittymisen sietämatön keveys

Olen käynyt paperisen lomakkeen kysymykset läpi ennakkoon ja kirjoittanut asioita valmiiksi. Olen ainakin sivumennen pohtinut mahdollisia kehittymisen ja oppimisen alueita ja sitä, mikä sujuu jo hienosti. Mikä kiinnostaa ja mistä innostuu.

Avaan päiväkodin oven ja olen valmis kaksivuotiaan tyttäreni varhaiskasvatussuunnitelman läpikäyntiin.

Näin syksyllä laaditaan ympäri Suomen kasvatus- ja kehityssuunnitelmia lähinnä liukumäen laskuun keskittyville pikku ihmisille, täsmennetään oppilaitosten koulutussisältöjä ja täytetään kalentereita harrastuksilla ja virikkeillä. Suunnitellaan arkea ja pohditaan uusia tehtäviä asioita. Yrityksissä aletaan pian puhua siitä, mitä saadaan aikaan "ennen joulua".

Tässä voisi olla luonnollinen hetki ottaa ja pysähtyä pohtimaan, minne minä olinkaan menossa? Millä avuin minulla pysyy draivi päällä etenkin sitten, kun marraskuun musta iskee päälle? Kirjoitan siis muutaman asian itselleni ylös. Ilmoittaudun kahteen ammattialueeni seminaariin ja koulutukseen. Selaan työnantajani koulutustarjontaa, tilaan jopa pari kirjaa ja kaivan esille junamatkoille mielenkiintoisen artikkelin. Keskustelen suunnitelmistani esimieheni kanssa ja merkitsen sovitut asiat kalenteriin. Näen jonkunlaisen polun asioiden välillä.

Työelämän murroksesta puhutaan jatkuvasti. Varmaa näyttää olevan ainakin se, että työelämän muuttuessa me elämme pidempään ja teemme kauemmin töitä kuin aikaisemmat sukupolvet. Osaamisten ja taitojen elinkaari lyhenee muutossyklin nopeutuessa. Vaihdamme myös työpaikkoja nopeammin kuin ennen.

Uudistuvassa työmaailmassa oman osaamisen kehittäminen on entistä enemmän jokaisen henkilökohtaisella vastuulla. Sinä teet itsellesi suunnitelman kehityspäämääristäsi ja vastaat itsesi johtamisesta niiden toteutumista kohti. Esimiehen olennaisin tehtävä on varmastikin tukea ja löytää kanssasi keinoja suunnitelman toteutumiseen, ei tehdä suunnitelmia puolestasi. Aina kaikki ei mene niin kuin ajattelit, suunnitelma elää ja muuttuu – suunta on tärkein. Niin kuin elämässä aina.

Mitä sitten saattaa tapahtua käytännössä työpäivän aikana? Sitä lukee ehtiessään intranetistä meneillään olevasta firman uudistushankkeesta, silmiin sattuu uutinen lakiuudistuksesta tai markkinatiedosta. Lukeminen johtaa toiseen uuteen aiheeseen ja kolmanteen. Kollega puhuu neljännestä. Työnantaja lähettää sähköpostia viidennestä. Tarttuessaan yhteen uuteen tiedonmuruseen sitä huomaa jälkien johtavan informaatioapetta kukkuroillaan olevaan lautaseen. Etkä osannut ehkä ennakoida näistä mitään.

Yksi strategia voisi olla suojautua ja vetäytyä, mennä sillä mihin tämän hetkinen osaaminen juuri kantaa ja toivoa sormet ristissä parasta. Jossain kohtaa suojamuuria rakentaessa iskee kuitenkin väsymys, työhyvinvointi voi notkahtaa – ei pysykään enää pelissä mukana. Silloin viimeistään kannattaa ottaa ohjat käsiinsä ja tehdä itselleen jonkinlainen kartta siitä, minne on matkalla. Varata kalenterista aikaa kehittymiselle ja oppimiselle, vaikka väkisin.

Tiedon hallinta, kunkin oman kehittymisen edellytysten luominen ja yhteisen osaamisen kasvattaminen ovat yrityksen yhteisiä mahdollisuuksia. Kehittymiselle, sen suunnittelulle ja toteutukselle tulee varata tietoisesti aikaa ja suunnitella käytännön keinoja. Yhdessä oppiminen tulee tehdä mahdolliseksi. Tiedon ja uusien ideoiden jakaminen kannattaa huomioida tavoitteissa, tehdä ne toivotuksi toimintatavaksi. Tärkeimmät tulevaisuuden osaamiset voi tunnistaa yhdessä ja niiden kehittämiseen sitoutua johtoa ja jokaista henkilöä myöten.

Deloitten vuotuisessa HR-trendiraportissa kerrotaan, miten mahdollisuus oppia ja kehittyä yrityksessä on milleniaalien mielestä tärkein asia työnantajabrändin muodostumisessa. Jos ei ole oppimismahdollisuuksia, vaihdetaan työtä. Oppiminen onkin itseisarvo, joka tulee pystyä linkittämään koko yrityksen tavoitteisiin. Siinä samalla sitoutuvat ihmiset ja tiimit.

Tieto todella on valtaa. Johtajan, työpaikan kokeneen konkarin tai hyvän asiantuntijan voi joskus olla vaikea luopua sen tuomasta auktoriteetista. Tähän voi liittyä luopumisen tuskaa. Kuitenkin vasta kun tieto on kaikkien saatavilla ja huomio keskittyy yhteiseen oppimiseen ja osaamisen jakamiseen, voi osaamisesta tulla aito erottautumisen keino. Se toteutuu lopulta onnistumisina henkilöstölle ja näkyy ylivertaisena palvelukokemuksena asiakkaille.

Kun tieto on valtaa, tulee vallan ja vapauden olla yksilöillä ja tiimeillä. Siihen liittyy vastuu ja rajat, jotka on yhdessä laadittu. Sellaiset yritykset tulevat varmasti pärjäämään, joissa nämä pelisäännöt on sovittu. Kun organisaation tuki on olemassa, on loppu kiinni sinusta itsestäsi.

Älä koskaan väheksy innostuksen merkitystä työssä, sen olen oppinut. Innostus syntyy isolta osaltaan juuri siitä, kun oppii uutta ja oivaltaa, osaa tehdä jonkin asian toisella tavalla, auttaa työkaveria tai asiakasta. Sen näkee jo niistä liukumäki-ihmisistä siellä päiväkodin pihalla. Mikä riemu syntyy, kun osaa laittaa kengät jalkaan oikein päin tai polkee ne ensimmäiset polkaisut ilman apuja isojen poikien polkupyörällä. Sen vilpittömämpää oppimisen iloa ei taida maa päällään kantaa.

Tuosta innostuksesta emme saisikaan koskaan luopua.

Eikä pahitteeksi ole, jos itse otat haltuun oman oppimisesi suunnittelun juuri nyt. Kirjaa ylös itsellesi se, millä sinä tänä syksynä tuot oppimisen ja innostuksen osaksi omaa työtäsi. Pistä se kalenteriin ja pidä siitä kiinni, kukaan muu ei tee sitä puolestasi.