Kesähessujen tilinpäätös
Urbaanin kyläpankin kesätiimin Kasper ja Lassi summaavat kesäänsä Nooa Säästöpankissa. Sekä Lassilla että Kasperilla oli jo entuudestaan kokemusta finanssialalta. Heidän tavoitteenaan oli kesän aikana tutustua pienen ja ketterän pankin toimintaan kesätyön muodossa.
Nooa Säästöpankin hyvä työilmapiiri välittyi jo työhaastattelussa, missä kerrottiin muun muassa yhteisestä tekemisen meiningistä myös vapaa-ajalla. Rekrytointiprosessikin hoidettiin mielestämme varsin mallikkaasti, vaikka hakemuksia tuli sellaiset 700. Harvemmin varmaan kesätyötä aloittaessaan tutustuu jo ensimmäisenä päivänä yhden toimipisteen koko henkilöstöön toimitusjohtajasta lähtien. Tällainen alku antoi erittäin positiivisen kuvan organisaatiokulttuurista Nooassa, sillä tunsimme oikeasti olevamme tervetulleita emmekä vain ”kesähessuja”. Omiin kokemuksiimme viitaten tämä ei valitettavasti ole itsestäänselvyys työmarkkinoilla. Lisäksi pienen organisaation etuna on se, että olemme päässeet tutustumaan hyvin koko henkilöstöön eri yksiköistä ja eri puolilla pääkaupunkiseutua.
Vastuu, luottamus ja sparrailu
Saimme alussa kattavan perehdytyksen pankin käytäntöihin ja työyhteisössä toimimiseen. Se auttoikin meitä kesäkuussa, jolloin rantauduimme asiakastyöhön. Heti ensimmäisenä päivänä tuli vastauuta ja koimme, että meihin käsähessuihin luotetaan. Tärkeintä on tietysti myös se, että kun tarvitsimme apua asiakkaiden asioiden ratkaisemisessa, niin kaikilta oli mahdollista sekä kysyä että sai jeesiä. Tämä oli erityisen tärkeää niin oppimisen kannalta kuin itsensä kehittämisessäkin. Kollegojen sparraamisen myötä voimmekin sanoa kehittyneemme kesän aikana huimasti säästöpankkiireina.
Meistä jää jälki
Normaalisti kesäaikoina ei välttämättä ole aktiivisia tapahtumia mutta pääsimme jo kesäkuussa tutustumaan koko henkilöstöön yhteisessä henkilöstöaamussa Messukeskuksessa. Ennen tapahtumaa oli mahdollista osallistua Nooa Säästöpankin uuden kiinteistövälitysyhtiön nimeämiseen. Ehdotuksemme ”Urbaanit Kodit Oy” voitti kilpailun ja nyt yhtiökin on perustettu. Voidaan sanoa, että olemme oikeasti päässeet vaikuttamaan asioihin ja nämä lupaukset eivät olleet vain sanojen kohinaa haastattelussa. Harvemmin sitä pääsee oikeasti nimeämään yritystä!
Ylipäätään on ollut hieno huomata, että tässä organisaatiossa myös kesätyöntekijät kutsutaan erinäisiin tapahtumiin, vaikka ne eivät suoranaisesti liittyisi työtehtäviimme. Tätä kautta olemme saaneet kokonaisvaltaisemman kuvan pankkitoiminnan sisällöstä ja ihmisistä.
Lounas- ja kulttuuriedut aktiivisessa käytössä
Työnantajan edut saattavat normaalisti rajoittua vain vakituisille toimihenkilöille, mutta Nooassa me kesätyöntekijät olemme saaneet samat edut kuin muutkin toimihenkilöt. Lounas- ja kulttuuriedut ovat olleet aktiivisesti käytössä ja saimme mahdollisuuden osallistua jopa urheilutapahtumiin työnantajan tukemana. Nämä tapahtumat ovat erityisen tärkeitä verkostoitumisen kannalta, mikä onkin nykypäivän trendisana.
Kesäpäivät – kirsikkana kakun päällä
Nyt elokuussa pääsimme osallistumaan Säästöpankkiryhmän kesäpäiville, jotka tänä vuonna järjestettiin Jyväskylässä. Koko kesän ajan olemme tehneet yhteistyötä myös muiden Säästöpankkien kanssa ja oli hienoa saada kasvot myös näiden muiden Säästöpankkien henkilöille. Tapahtuma oli kirsikka kakun päällä ja nyt voimme oikeasti sanoa olevamme säästöpankkilaisia. Kiitämme kaikkia mukana olleita, niin säästöpankkiireita urbaanissa kyläpankissa kuin muuallakin Suomessa sekä tietysti asiakkaita, kuluneesta kesästä ja erityiskiitos säästöpankkiiri-valmentajallemme Jukka-Pekka Kuosmaselle eli ”koutsille”.
Terkuin, Kasper & Lassi
Lukaise myös:
Kesätiimimme Riinan ja Antin fiiliksiä kesätyöstään urbaanissa kyläpankissa:
Kesä ja uudet kuviot – fiiliksiä ensimmäisestä kesätyökuukaudesta
Kesätiimin Tiina ja Rauni kertovat kuinka perehdytyksen jälkeinen arki on lähtenyt käyntiin urbaanissa kyläpankissa:
Arki urbaanissa kyläpankissa - Harjoittelua ja huimaa kehittymistä
Nooa Säästöpankki on mukana vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Tahdomme rakentaa parasta työpaikkaa ja tässä myös kesätiimimme auttaa meitä tuoreilla näkökulmillaan.
- Julkaistu
- Kategoriat
- Koti, asuminen ja arki