Uudisrakentamisen kolmen kopla: rahoittajan, rakennuttajan ja ostajan yhteistyö tuo turvaa ja luotettavuutta

Uudisrakentamisessa vallitsee nyt rakennuttajan ja ostajan markkinat! Vaikka rakennusalalla on jo pitkään eletty haasteellisia aikoja, on markkinatilanteessa myös omat etunsa. Uudiskohteet voivat riskeistä huolimatta olla hyvin kannattavia hankkeita kaupan kaikille osapuolille – kunhan projektiin lähdetään huolella suunnitellen ja asioista selvää ottaen. Sekä rakennuttajaa että ostajaa rahoittavalla pankilla on vastuullinen rooli turvallisten kauppojen takaamisessa.

Säästöpankin brändikuva.

Mitä uudisrakentamisen markkinaan kuuluu?

Viime vuodet ovat olleet kiistatta haasteellista aikaa rakennusalalla, minkä vuoksi myös uudisrakentaminen on hiipunut. Haastava markkinatilanne tarjoaa kuitenkin rakennuttajalle myös positiivisia puolia – materiaalikulut ovat nyt alhaisella tasolla ja laadukasta työvoimaa on runsaasti saatavilla.

Ostajalle asuntomarkkinatilanne on monella tapaa otollinen: markkinoilla on mistä valita ja hinnoista on usein varaa tinkiä. Uudiskohteen ostajalle mielenrauhaa voi tuottaa myös viime vuonna voimaan astuneet yhtiölainan sääntelymuutokset. Taloyhtiölaina saa nyt olla korkeintaan 60 % velattomasta hinnasta, ja lyhennysvapaa voi kestää rakennusajan lisäksi yhden vuoden. Lakimuutos selkeyttää ostajalle lainan takaisinmaksuvelvoitetta ja hillitsee näin kotitalouksien velkaantumista.

Avoimuuden ja ammattitaidon yhdistäminen rakennusprojektissa takaa kokonaisuuden onnistumisen

Länsi-Uudenmaan Säästöpankin rahoituksen asiantuntijat näkevät uudiskohteiden kysynnässä jo selkeitä muutoksia parempaan päin. Pankki suhtautuukin paikallisten uudiskohteiden rahoitukseen positiivisesti, mutta asiaankuuluvaa riskienhallinnallista harkintaa noudattaen. Avainasemassa on huolellinen suunnittelu, alueen kysynnän tunteminen sekä tarvittavan myyntiasteen saavuttaminen – tuttuihin ja paikallisesti toimiviin rakennuttajiin luottavat niin pankki kuin ostajatkin.

”Perheasuntojen rahoittaminen – sijoituskohteiksi menevien pienten kerrostalohuoneistojen sijaan – on meillä fokuksessa, sillä niille on nyt kysyntää. Kohteet voivat olla myös pienempiä yhtiöitä, jolloin myytäviä huoneistoja ei ole niin paljon. Tällöin myyntiaste on helpompi saada kuntoon”, Länsi-Uudenmaan Säästöpankin rahoituspäällikköjen tiiminvetäjä Tuomas Nieminen summaa.

Myös paikallisella välitysliikkeellä on rooli uudiskohteiden ennakkomarkkinoinnissa ja omalta osaltaan mahdollisuus parantaa hankkeiden myyntiastetta. Välittäjä voi auttaa ratkomaan uudiskohteen hankinnasta kiinnostuneen ostajan haasteita esimerkiksi vanhan asunnon myynnin suhteen.

Usein kuulee sanottavan, että uudiskohteiden hinnat ovat suorastaan pöyristyttävän korkeita, ja asunnonvaihtaja saattaa miettiä pitkäänkin, onko vaihtaminen täysin uuteen kannattava kauppa. Tosiasia kuitenkin on, että hintataso on nykyisellä tasollaan ihan perustellusti. Se pohjautuu kotimaamme rakentamisen ja tonttimaan kustannustasoon.

”Rakentamiskustannusten lasku ei oikein tunnu oikeastaan mahdolliselta, enemmänkin päinvastainen kehitys on todennäköisempää. Sen sijaan tonttimaan hintataso voi esimerkiksi uusien asuinalueiden kaavoittamisen myötä maltillistua jollain aikavälillä. Lopputulos kuitenkin on ostajan kannalta mitä luultavimmin se, että mikäli uuden, huolettoman asunnon itselleen haluaa, on turha jäädä odottamaan matalampaa hintatasoa”, läntisen Uudenmaan alueiden Sp-Kodin toimitusjohtaja, Janne Vermasheinä pohtii.

Myös RS-järjestelmä luo turvaa ja luottamusta uudisrakennushankkeeseen

Turvallisuus on nyt aiempaa suuremmassa roolissa uudisrakennushankkeen jokaisella osapuolella – niin ostajalle ja rakennuttajalle kuin rahoittajallekin. RS-järjestelmässä eri osapuolille turvaa tuo pankin rooli projektin valvonnassa.

RS-kohteiden (rahalaitosten neuvottelukunnan suosittelema) luottopäätöksen myöntämiseen pankki vaatii rakennuttajilta tiettyjen ehtojen täyttymistä ja vakuuksien antamista. Yksi tärkeimmistä RS-järjestelmän ominaisuuksista on kohteiden ennakkomarkkinointi ja tietyn varausasteen saavuttaminen rakennusvaiheen alussa.

”Rakennuttajat ymmärtävät luottopäätöstä varten tarvittavien ehtojen täyttymisen yleensä hyvin. Ennakkomarkkinointi onkin siksi kolmen osapuolen turva – rakennuttajan, pankin ja loppukäyttäjän”, RS-kohteita rahoittava rahoituspäällikkö Kim Forsström toteaa.

Rahoitusprosessissa pankki selvittää rakennuttajalta myös muiden käynnissä olevien kohteiden määrää – onko työn alla useita projekteja, vai saatetaanko hankkeita loppuun yksi kerrallaan? Mikäli kesken olevia hankkeita on käynnissä useita, selvitetään myyntiastetta vieläkin tarkemmin. Rakennuttajan on mahdollista tehdä lainahakemus helposti Säästöpankille!

Uudiskohteen ostamisessa kyseleminen kannattaa – ota huomioon ainakin nämä seikat

Tällä hetkellä asunnonostajan silmin vertailtaessa uudiskohdetta iäkkäämpiin, pinnoiltaan hyväkuntoisiin vanhoihin asuntoihin tai taloihin, hintaero voi näyttäytyä suurelta. Vertailussa tulisi kuitenkin ottaa huomioon se, että uuteen asuntoon ostohetkellä enemmän satsaamalla saa vastineeksi tuoreimpien määräysten ja laatuvaatimusten mukaisesti rakennetun kodin.

”Uudiskohteissa ei tarvitse huolehtia peruskorjausten kustannuksista pitkiin aikoihin. Oli sitten hankkimassa uutta tai vanhempaa kotia, on kyse kuitenkin siitä, että kuluttajan tulisi pystyä tekemään ostopäätös ajatellen ostoksen taloudellista mielekkyyttä ja kannattavuutta pidemmällä aikajänteellä”, Vermasheinä muistuttaa.

Asunnon ostajan kannattaa olla aina liikkeellä uteliaalla mielellä – niin vanhaa kuin uutta etsiessä! Kun kyseessä on uudiskohteen osto, on asioista syytä ottaa selvää monelta kantilta, kuten:

  • Mitä eroa on myyntihinnalla ja velattomalla myyntihinnalla?
  • Montako asuntoa yhtiöstä on jo myyty, ja ovatko naapuriasunnot tulossa ostajien omaan käyttöön vai asuntosijoittajalle vuokrakohteiksi?
  • Seisooko rakennus omalla vai vuokratulla tontilla?

Uudiskohteen myyntihinta saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa hämmästyttävän alhaiselta. Kun myyntihinnan päälle tuleekin ajan saatossa maksettavaksi uudiskohteen yhtiölaina, voi hinta yllättää varautumattoman ostajan. Tämän vuoksi kannattaa avata keskustelu pankin kanssa jo aikaisessa vaiheessa, kun ajatus uudiskohteen hankinnasta tulee ajankohtaiseksi.

Varmista yhdessä Säästöpankin asiantuntijoiden kanssa, että taloutesi tasapaino säilyy eivätkä kulut pääse yllättämään uudiskohdeprojektin edetessä. Aloita keskustelu kanssamme täyttämällä lainahakemus!

Julkaistu

Ajankohtaista