Kannattaako perinnöstä luopua

Erityisesti iäkkäämmän henkilön menehtyessä perilliset saattavat löytää itsensä tilanteesta, jossa he eivät kaipaa itselleen perintönä tulevia varoja. Jos oma elämä on jo turvattu ja lähipiiristä löytyy varoja enemmän tarvitsevia henkilöitä, voi olla järkevää miettiä erilaisia vaihtoehtoja.

Lakinaisen blogin kirjoittajat.

Jos ajatuksena on muutenkin ollut tehdä omille lapsille lahjoituksia, perinnöstä luopuminen voi olla hyvin järkevä keino siirtää omaisuutta. Siinä missä lahjaverosta vapaasti voi siirtää toiselle henkilölle vain alle 5 000 € kolmen vuoden välein, perinnöstä tulee maksettavaa perintöveroa vain, jos perinnön arvo on vähintään 20 000 €. Raja on henkilökohtainen, joten mikäli luopujan sijaan perillisinä on esimerkiksi kolme lasta, jokainen voi saada alle 20 000 € ilman perintöveroa.

Perinnöstä luopuessa kannattaa olla kuitenkin tarkkana, jotta on tietoinen mahdollisista verotuksellisista seurauksista myös omalta osaltaan. Parhaimmillaan perinnöstä luopuja välttyy itse kokonaan perintöverolta. Tiettyjen ehtojen tulee kuitenkin täyttyä, jotta tämä toteutuu.
Ensinnäkin luopumisesta kannattaa tehdä kirjallinen ilmoitus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Perintöverosta vapautuminen ei ole enää mahdollista, jos henkilön katsotaan jollain tavoin ryhtyneen perintöön, esimerkiksi osallistumalla kuolinpesän omaisuuden myyntiin.

Toinen tärkeä asia on, että perinnöstä luopuja ei oman ilmoituksensa yhteydessä nimeä ketään tiettyä henkilöä, jonka hyväksi haluaa luopua perinnöstä. Tällöin perinnöstä luopuminen tapahtuu aina perinnöstä luopujan sijaan tulevien perillisten hyväksi. Jos henkilöllä on esimerkiksi lapsia, perinnöstä luopuessa perintö ja mahdollinen perintöverovelvollisuus siirtyy suoraan lapsille tasaosuuksin. Tietyn henkilön nimeäminen ja siten lain määräämästä perimysjärjestyksestä poikkeaminen tarkoittaisi Verohallinnon silmissä lahjoitusta. Tällöin luopujalle tulisi maksettavaksi perintövero ja nimetylle henkilölle lahjavero, mikäli arvot ylittävät verotuksen rajat.

Viimeiseksi on vielä huomioitava, onko perinnönjättäjä tehnyt testamentin. Mikäli testamenttia ei ole, verotehokas luopuminen edellyttää sitä, että luopuja ei jätä itselleen mitään osuutta perinnöstä. Mikäli testamentti sen sijaan on tehty, myös osittaiset luopumiset voivat olla mahdollisia. Testamentin sisältö voi kuitenkin vaikuttaa osittaisen luopumisen mahdollisuuteen sekä perimysjärjestykseen. Tästä syystä testamentista luopumisesta kannattaa keskustella asiantuntijan kanssa ennen luopumisilmoituksen tekemistä.

Perinnöstä luopuminen voi siis olla erittäin verotehokas tapa siirtää omaisuutta, mutta yksityiskohdissa kannattaa olla tarkkana. Ajatus perinnöstä luopumisesta kannattaakin tuoda esille perunkirjoituksen laatijalle jo varhaisessa vaiheessa, jotta yksityiskohtia ehditään miettiä läpi.


Julkaistu
Tutustu lakipalveluihin

Ajankohtaista