Vanhemmat ymmärsivät harrastuksen merkityksen – kova työ toi ammatin

Säästöpankin sopimusurheilija Miko Kailiala, 26, pelaa ammatikseen salibandya. Heitä, jotka elävät pelkästään salibandyn pelaamisella, voisi sanoa olevan vain kourallinen Suomessa. Kailialan menestys ei ole tullut helposti vaan se on vaatinut lukemattomia määriä työtä häneltä itseltään ja tsemppiä sekä tukea hänen kotijoukoiltaan.    

Lapsen harrastaminen käy vanhempien kukkaron päälle, mutta lähipiiri auttaa monesti myös ajallisesti, oli se sitten buffet-tarjoilujen leipomisessa, myyjäisten pitämisessä tai talkoissa. Näin tekivät myös Kailialan vanhemmat. Isovanhemmille kuuluu kiitos siitä, että nuori mies pääsi treeneihin, kun vanhemmat olivat töissä. 

Nuorena Kailiala harrasti niin koripalloa, golfia, jalkapalloa kuin salibandyakin. Jalkapallo vei monesti vielä pidemmän korren, jos piti valita menisikö salibandytreeneihin vai jalkapalloharjoituksiin. Kailialasta pitikin tulla jalkapalloammattilainen. Toisin kävi. 

Viidennellä luokalla asiat muuttuivat, kun Liedon keskustassa järjestettiin Liedon seurojen esittelytilaisuus, jossa esiteltiin oppilaille eri urheilulajeja. Mukana oli myös salibandy. 

-  Salibandyharrastuksen esittelypisteellä oli myös tutka, joka mittasi, kuinka kovaa pystyi laukomaan pallon maaliin. Voitin sen silloin, ja siitä se innostus itse asiassa lähti, hän pohtii alkutaivaltaan. 

Oman lisänsä toi myös neljä vuotta vanhempi serkku, joka pelasi salibandya ja houkutteli nuorukaisen lajin pariin. Kailiala aloitti salibandyharrastuksen Liedossa itse kokoamassaan joukkueessa. Kolmen kauden jälkeen mies siirtyi pelaamaan Turun Palloseuran eli TPS:n pariin. 

Vanhemmat ymmärsivät harrastuksen arvon 

Kailialan molemmilla vanhemmilla on itsellään urheilutaustaa, jonka mies arvelee syyksi siihen, että he panostivat hänen harrastukseensa niin paljon. Vielä tänä päivänäkään ei ole kovinkaan montaa peliä, jossa miehen vanhemmat eivät olisi istuneet katsomossa kannustamassa.

Totta kai oli aikoja, jolloin mies mietti myös oman harrastuksensa lopettamista, mutta ne olivat lyhyitä hetkiä. Yhden sellaisen hän muistaa ollessaan seitsemännellä luokalla. Silloin oppilaiden piti kirjoittaa kirje itselleen, jonka he saisivat lukea yhdeksännen luokan viimeisellä tunnilla. 

- Se kirje alkoi, ”moro”, lopetin juuri säbän pelaamisen…

Tuolloin mies vielä mietti, että hän alkaa panostaa enemmänkin jalkapalloon kuin salibandyn pelaamiseen. No niin ei kuitenkaan käynyt. Salibandyn pelaaminen oli ja pysyi miehen elämässä. 

Kovalla työllä vakavaraiseksi pelaajaksi 

Kailiala on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että hänen perheellään oli varaa panostaa miehen harrastukseen ja treeneihin. Matkalla oli kuitenkin tilanteita, jotka saivat miehen ymmärtämään rahan arvon ja arvostamaan sitä, millainen mahdollisuus hänellä on tehdä juuri sitä, mitä tahtoo. Yksi isoin oivallus syntyi siinä vaiheessa, kun nuori mies muutti 19-vuotiaana omilleen pelaamaan Helsinkiin ammattilaissopimuksella. 

- Asuin silloin kämppäkaverin kanssa Pasilassa ja se taisi olla hetki, kun oikeasti ymmärsin, että teen tätä nyt ammatikseni. Toisaalta juuri silloin oli tilanteita, jolloin mietin todella tarkkaan, miten käytän vähät rahani. Vuokrat ja laskut olen aina maksanut ajallaan, mutta esimerkiksi ruoasta oli välillä pakko pihistellä. 

- Silloin, kun on ollut tiukkaa, on syöty niukemmin esimerkiksi nuudelia ja tonnikalaa. Sitä oppi niin sanotusti kantapään kautta, että miten sitä penniä piti venyttää, hän myöntää. 

Vaikka tahto on ollut se, joka on ajanut miestä eteenpäin määränpäässään kehittyä aina vain paremmaksi ja paremmaksi pelaajaksi, pitää hän jalat maassa. 

- Jos mielii ammattilaiseksi, pitää tehdä paljon töitä, mutta tärkeää on hoitaa myös koulu kunnialla ja pitää mukana myös varasuunnitelma siitä, mitä tekee, jos kyseinen uravalinta ei onnistukaan. Sen tielle voivat tulla esimerkiksi loukkaantumiset, joita ei pysty ennustamaan, Kailiala neuvoo. 

Kiitos vanhemmille 

Niin isovanhempien kuin muiden kotijoukkojen tuki on ollut korvaamatonta. 

- Heidän tukensa on merkinnyt lukemattoman paljon. Eihän näistä asioista suomalaiset oikein puhu, mutta sisimmässään sitä tietää, kuinka iso merkitys kaikella on ollut. 

Koskettava hetki oli siinä vaiheessa, kun Kailiala halasi äitiään MM-kullan ratkettua Suomelle vuonna 2016. 

- Silloin sitä mietti, että mistä on tultu ja mihin ollaan menossa. Nyt katse on tiukasti ensi vuoden MM-kisoissa, jotka pidetään Suomessa, Kailiala latoo yhteen. 

Kaipaatko apua säästämisen ja sijoittamisen aloittamisessa? Varaa meille aika tai jätä yhteydenottopyyntö, niin autamme sinua järjestämään raha-asiasi kuntoon.