Indeksisijoittamisen järki ja tunteet

Ärsytys

Minua ärsyttää, kun tasaisin väliajoin ihmetellään, miksi aktiivisesti hoidetut rahastot häviävät keskimäärin kulujensa verran markkinaindeksille. Ihmettely on turhaa. Kyse on itsestäänselvyydestä.

Asian päivänselvyys paljastuu, kun mietitään hetki, miten markkinatuotto määräytyy. Markkinatuottohan (M) on kaikkien aktiivi-(A) ja indeksisijoittajien (I) bruttotuottojen (tuotot ennen kuluja) painotettu keskiarvo eli formaalisti:

M = p*A + (1-p)*I,

missä p on aktiivisijoittajien ja 1-p indeksisijoittajien osuus. Koska indeksisijoittajan bruttotuotto on määritelmällisesti sama kuin markkinatuotto, sijoittamalla yllä olevaan yhtälöön I=M saadaan M=A(=I).

Aktiivisijoittajien keskimääräinen bruttotuotto ja markkinatuotto ovat siis yksi ja sama asia. Koska aktiivisijoittaminen vaati enemmän työtä kuin passiivinen indeksisijoittaminen, satunnaisesti valitun aktiivirahaston nettotuotto (tuotto miinus kulut) ei odotusarvoisesti pärjää indeksirahaston nettotuotolle.

Sympatia

Aktiivisijoittajia kohtaan tunnen sympatiaa, koska ilman heitä ei markkinahinnoittelussa olisi rahtustakaan järkeä. Indeksisijoittajallahan ei ole mielipidettä vaan hän peesaa aktiivisijoittajien keskimääräisiä näkemyksiä. Jos ei olisi aktiivisijoittajia, markkina peesaisi itse itseään eli muuttuisi kehäpäätelmäksi. Markkinoiden viisaus on aktiivisijoittajien varassa.

Huojennus

Todellisuudessa aktiivisijoittajia tulee aina olemaan markkinoilla. Jotkut näkevät indeksisijoittamisen hallitun yleistymisen jopa hyvänä asiana, mikäli jäljelle jäävät aktiivisijoittajat ovat parhaiten informoituja ja ”kohinan” aiheuttajat passivoituvat katsomon puolelle.

Huojentavaa on myös, että laadukkaalla ja riittävän aktiivisella sijoittamisella voi menestyä, jopa systemaattisesti. Suomalaisen Antti Petäjistön tutkimustulosten mukaan aktiivisimmin indekseistä poikkeavat rahastot nimittäin voittavat keskimäärin vertailuindeksinsä - myös kulujen jälkeen.

Huoli

Vaikka aktiivisijoittajat eivät ole markkinoilta tyystin katoamassa, passiivisijoittamisen yleistyminen saattaa kuitenkin kaventaa mielipiteiden kirjoa markkinoilla. Koska kaupankäynti edellyttää aina mielipide-eroa ostajan ja myyjän välillä, aktiivisesti mielipiteitä muodostavien sijoittajien väheneminen voi supistaa kaupankäyntimahdollisuuksia ja vähentää markkinalikviditeettiä. Kun odottamattomia asioita tapahtuu, mielipidejohtajat vaihtavat mielipidettään ja massiivinen passiivisijoittajien lauma ryntää perässä ”markkinan samalle laidalle”. Talouden paradigmamuutoksissa markkinaliikkeet voivat näin voimistua.

Epäröinti

Sitäkin sietää miettiä, mitä indeksisijoittaja tulee ostaneeksi. Indeksisijoittaminenhan on aika kaukana esim. arvosijoittamisen filosofiasta. Markkina-arvopainotetut indeksit tuppaavat painottumaan muodikkaisiin ja siten hinnoittelultaan kalliisiin nimiin. Erityisen ongelmallinen ilmiö on velkakirjaindekseissä, joissa suurimmat painot ovat toimijoilla, joilla on eniten velkaa. Passiivisijoittajan voi olla myös vaikea vältellä liiketoimintamalleja, joiden pitkän aikavälin kestävyys tai vastuullisuus ovat kyseenalaiset.

Empatia

Piensijoittajan ei tietenkään tarvitse murehtia indeksisijoittamisen pitkän aikavälin vaikutuksia rahoitusmarkkinoiden toimintaan. Empaattisesti ajattelen, että vauraamman tulevaisuuden suunnittelu on aina hyvästä, valitsipa sijoituskohteensa itse tai säästipä aktiivisesti hoidettuihin rahastoihin tai passiivisiin indeksituotteisiin.

Timo Vesala on valtiotieteiden tohtori ja Säästöpankkiryhmän pääekonomisti. Vesala kommentoi aktiivisesti talouden teemoja sekä sosiaalisessa mediassa, blogikirjoituksissa että tiedotteissa.

Kirjoitus on julkaistu Kauppalehden blogissa 12.3.2019.