Mitä osakkaan tulee tietää huoneistotietojärjestelmästä ja osakekirjan sähköistämisestä?

Lakinaisen blogin kirjoittajat.

Yksi syksyn 2023 tärkeimmistä yksityishenkilöiden raha-asioita koskettavista teemoista on ollut ennen vuotta 2019 valmistuneiden taloyhtiöiden siirtyminen maanmittauslaitoksen ylläpitämään sähköiseen huoneistotietojärjestelmään sekä paperisen osakekirjan sähköistäminen. Ensimmäinen on taloyhtiön ja sen hallituksen vastuulla, jälkimmäinen yksittäisen osakkaan vastuulla.

Siirtyminen huoneistotietojärjestelmään on taloyhtiöille maksutonta vuoden 2023 loppuun mennessä. Vuodenvaihteen jälkeenkin siirtyminen on mahdollista, mutta maksullista. Suurin osa Suomen taloyhtiöistä on jo huolehtinut siirtymisestä sähköiseen huoneistotietojärjestelmään. Isännöitsijältä ja taloyhtiön hallitukselta saat tiedon, onko taloyhtiösi jo siirretty huoneistotietojärjestelmään.

Jos omistat parhaillaan osakehuoneiston, sinulla on kymmenen vuotta aikaa rekisteröidä omistuksesi Maanmittauslaitokseen siitä, kun taloyhtiösi on siirretty huoneistotietojärjestelmään. Kiirettä ei siis tarvitse pitää, mutta sähköistämistä lykkäävän osakkaan on edelleen huolehdittava paperisen osakekirjan säilyttämisestä asianmukaisesti, mikäli asiakirja on hänen hallussaan. Vasta rekisteröinnin jälkeen omistuksesi ei ole enää riippuvaista paperisen osakekirjan säilyttämisestä. Mikäli osakekirja on pankissa lainan vakuutena, huolehtii pankki sen säilyttämisestä laina-aikana. Mikäli laina-aika on umpeutunut, on osakkaan noudettava osakekirja hallintaansa ja huolehdittava sen säilyttämisestä.

Paperinen osakekirja toimitetaan hakemuksen yhteydessä Maanmittauslaitokseen mitätöitäväksi. Osakekirjaa ei saa hävittää itse! Paperisen osakekirjan saa Maanmittauslaitokselta myös palvelumaksua vastaan takaisin, jos sen haluaa säilyttää muistona.

Mikäli paperinen osakekirja katoaa, on se kuoletettava hakemuksella käräjäoikeuteen. Kuolettamiseen kannattaa varata aikaa noin puoli vuotta, minkä lisäksi maksettavaksi tulee tuomioistuinmaksu (270 euroa vuonna 2023) ja kuulutuskustannukset (181 euroa vuonna 2023). Kuolettamiseen nähden osakekirjan rekisteröimiskulu Maanmittauslaitoksella (63 euroa) on siis vähäinen.

Jos hankit tai saat osakehuoneiston, jonka taloyhtiö on siirtynyt huoneistotietojärjestelmään, velvollisuutesi on hakea omistuksesi rekisteröintiä huoneistotietojärjestelmään kahden kuukauden määräajassa asuntokaupasta tai muusta luovutuksesta, kuten perinnönjaosta tai lahjasta. Mikäli ostettavan tai perittävän huoneiston osakekirja on paperinen, tulee sinun huolehtia sen muuttamisesta sähköiseksi ja paperisen osakekirjan mitätöinnistä.

Mikäli haluat apua kotisi paperisen osakekirjan rekisteröintiin, voi pankki toimeksiannosta rekisteröidä osakekirjan puolestasi.

Julkaistu

Ajankohtaista