Säästöpankki Optia ohjasi joulumuistamiset lasten ja nuorten hyväksi toimialueellaan
Joulumuistamisten ohjaaminen hyväntekeväisyyteen on Säästöpankki Optiassa jo useamman vuoden jatkunut perinne. Tänä vuonna valinnan yhteensä 50.000 euron lahjoituksen saajista tekivät säästöpankkiirit – ehdokkaista valittiin kaksi eniten ääniä saanutta kohdetta.
- Hyvä Joulumieli -keräys oli edelleen lähellä säästöpankkiireidemme sydäntä ja puolet lahjoitussummasta eli 25.000 euroa lahjoitettiin vähävaraisten lapsiperheiden joulun ruokalahjakorttien hankintaan, Säästöpankki Optian toimitusjohtaja Heikki Paasonen kertoo.
- Toiseksi lahjoituksen saajaksi säästöpankkiirimme valitsivat Joulupuu-joululahjakeräyksen, jonne lahjoitimme 25.000 euroa. Keräyksessä hankitaan joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille.
Hyvä Joulumieli -keräys
Hyvä Joulumieli -keräys on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhdessä Ylen kanssa toteuttama keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
Hyvä Joulumieli -lahjakortit jaetaan Suomessa asuville lapsiperheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin muun kriisitilanteen vuoksi. Lahjakortteja jaetaan jokaisella Säästöpankki Optian toimipistepaikkakunnalla.
Lisätietoa Hyvä Joulumieli -keräyksestä löydät hyvajoulumieli.fi.
Joulupuu-joululahjakeräys
Joulupuu-keräyksellä hankitaan joululahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, jotka muuten saattaisivat jäädä kokonaan ilman lahjoja. Joulupuu-toimintaa koordinoi, ohjeistaa ja kehittää Joulupuu ry, joka on voittoa tavoittelematon toimija.
Keräykseen voi osallistua paikallisesti joululahjapaketein tai eJoulupuukeräyksen rahalahjoituksella. Säästöpankki Optia osallistui joululahjojen hankintaan eJoulupuu-keräyksessä ja lahjoitukset kohdennettiin jokaiselle pankin toimipistepaikkakunnalle.
Lisätietoa Joulupuu-keräyksestä löydät joulupuu.org.
Hyviä tekoja -lahjoituksia 80.000 eurolla
Joululahjoitusten lisäksi Säästöpankki Optia on tehnyt merkittäviä lahjoituksia toimialueensa hyvinvoinnin edistämiseksi.
- Paikallisten toimijoiden tukeminen Säästöpankin Hyviä tekoja -kampanjan lahjoituksin on meillä toinen jo vuosia jatkunut perinne. Tänä vuonna tahdoimme panostaa erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja lahjoitimme alkuvuoden aikana yhteensä 80.000 euroa 46 paikalliselle toimijalle, kertoo Paasonen.
Hyviä tekoja on Säästöpankkien vuosittainen kampanja, jossa tuetaan paikallisia, tukea tarvitsevia kohteita kuten urheilu- ja harrasteseuroja, nuorisotoimintaa ja muuta hyvän tekemistä. Säästöpankki Optian tämän vuoden lahjoituskohteet löydät täältä.
Toivotamme rauhallista joulua ja iloa vuodelle 2025
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen