Kiinnostus osake- ja rahastosäästämiseen kasvanut merkittävästi - luottamus sosiaaliturvaan heikentynyt

Suomalaisten kiinnostus osake- ja rahastosäästämiseen on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Säästöpankkiryhmän Säästämisbarometrin mukaan yhä useampi suomalainen sijoittaa rahastoihin ja pörssiosakkeisiin. Kuitenkin luottamus sosiaaliturvaan on heikentynyt viimeisen vuoden aikana, mikä osaltaan selittää halua taloudellisen hyvinvoinnin parantamiseen.

Suomalaisten kiinnostus osake- ja rahastosäästämiseen on kasvanut selvästi viime vuosina. Säästöpankkiryhmän Säästämisbarometrin mukaan rahastosijoituksia oli vuoden 2024 lokakuussa 33 prosentilla suomalaisista, kun vuotta aiemmin luku oli 31 %. Pörssiosakkeiden tai osakesijoitusten määrä on kasvanut prosentuaalisesti vielä enemmän, sillä osakesijoituksia on 22 prosentilla suomalaisista, kun vuonna 2023 luku oli 18 %. Myös riskittömän tilisäästämisen suosio on kasvanut huomattavasti, jopa 52 prosentilla suomalaisista on säästötili, kun vastaava luku vuonna 2023 oli 46 %. 

"Kasvava kiinnostus osake- ja rahastosäästämiseen osoittaa suomalaisten halun parantaa taloudellista hyvinvointiaan ja varautua tulevaisuuteen. Tämä kehitys on myönteinen merkki taloudellisesta valveutuneisuudesta ja pitkäjänteisestä säästämisestä”, arvioi Säästöpankkiryhmän varallisuudenhoidon myyntikanavista vastaava johtaja Pasi Sirola. 

Säästämisbarometrin mukaan suomalaiset ovat tyytyväisiä päätökseensä alkaa säästää tai sijoittaa. 35 % suomalaisista ovat erittäin tyytyväisiä päätökseensä, ja 43 % ovat melko tyytyväisiä. Hyvin harva on tyytymätön päätökseensä alkaa sijoittaa, ja niidenkin määrä on laskenut vuoden takaisesta 6 prosentin lukemasta 3 prosenttiin. 

Luottamus työllisyyteen ja sosiaaliturvaan heikkoa 

Jopa 49 % suomalaisista uskoo Suomen sosiaaliturvan olevan tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä alemmalla tasolla. Muutos vuoden takaiseen 42 prosenttiin on merkittävä. Tämä näkyy myös suomalaisten kasvavana arvostuksena vakituista työpaikkaa kohtaan. 44 % suomalaisista piti vakituista palkkatyötä erittäin tärkeänä asiana, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 41 %. Yhä useammalle on myös lisääntynyt pelko siitä, onko itsellä vakituinen työpaikka muutaman vuoden kuluttua. Työpaikkansa puolesta pelkäävien osuus on kasvanut vuodessa 18 prosentista 22 prosenttiin.  

Kasvavalla kiinnostuksella osake- ja rahastosäästämiseen on useita positiivisia vaikutuksia talouteen – niin kotitalouksissa kuin kansantaloudenkin näkökulmasta.  Varallisuus kasvaa ja samalla talousosaaminen ja ymmärrys sijoittamisesta lisääntyy. Laadukkaasti toteutettu sijoittaminen hajauttaa tehokkaasti varallisuutta ja samalla vähentää riippuvuuksia esimerkiksi pelkästä palkkatulosta tai tulevaisuuden eläkkeestä. Tämä voi lisätä taloudellista vakautta ja vähentää taloudellista stressiä erityisesti taloudellisesti epävarmoina aikoina. 

Kun hyvin toteutetut sijoitukset tuottavat voittoa, sijoittajilla on enemmän käytettävissä olevaa tuloa. Tämä usein johtaa kotitalouksien kulutuksen kasvuun, mikä puolestaan stimuloi taloutta. Lisäksi sijoittaminen voi auttaa kotitalouksia suojautumaan inflaatiolta, sillä osakkeiden ja rahastojen tuotot voivat ylittää inflaation vaikutukset. Kasvava kiinnostus sijoittamiseen edistää taloudellista valveutuneisuutta ja pitkäjänteistä taloudenhallintaa. Tämä voi johtaa parempiin taloudellisiin päätöksiin ja vahvempaan taloudelliseen tulevaisuuteen, epävarmasta ympäristöstä huolimatta. 

Sijoitusten vastuullisuus yhä tärkeämpää 

Vastuullisella sijoittamisella tarkoitetaan sijoitusprosessia, jossa taloudellisten lukujen lisäksi otetaan huomioon ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät seikat, eli niin kutsutut ESG-tekijät. Vastuullisuuden periaatteiden soveltaminen on tärkeä osa Säästöpankkiryhmän sijoitusprosessia ja vastuullisen sijoittamisen periaatteita noudatetaan kaikissa Sp-Rahastoyhtiön rahastoissa.  

"Vastuullisuuskyselymme (2024) mukaan yhä useampi asiakas pitää sijoituksen vastuullisuutta vähintään yhtä tärkeänä kuin tuottoa. Vastuullinen sijoittaminen on hyvä tapa kerryttää tilillä makaaville säästöille parempaa tuottoa. Rahastosijoittaminen on monelle helpoin ja tehokkain vaihtoehto, sillä osakepoimijana yksityishenkilö joutuu näkemään enemmän vaivaa sijoituskohteen vastuullisuuden selvittämiseksi. Rahastoa ostaessa sijoittamisen ja vastuullisuuden ammattilaiset varmistavat sijoituskohteiden vastuullisuuden asiakkaan puolesta", kertoo Sirola. 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 

Pasi Sirola 

varallisuudenhoidon myyntikanavien johtaja 

+358406703379 

pasi.sirola@saastopankki.fi 

Säästämisbarometri on Säästöpankkiryhmän vuosittain teettämä valtakunnallinen tutkimus. Vastaukset kerättiin verkkokyselynä 4.9.-11.9.2024 ja siihen vastasi 1363 henkilöä. Kohderyhmänä ovat 18–69-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen toteutti Dagmar Oy. 

Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo yli 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Jaamme osan tuloksestamme paikallisen yhteisön hyvinvointiin, koulutukseen ja tutkimukseen. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista