Säästöpankkiryhmä tutki: Vastuullinen sijoittaminen tärkeää 40 %:lle asiakkaista

Talouden rooli ilmastouhkien torjumisessa ja kestävän yhteiskunnan ylläpitämisessä on merkittävä. Säästöpankin vuosittaisessa vastuullisuuden sidosryhmäkyselyssä 41 % henkilöasiakkaista ja 39 % yritysasiakkaista nimesi vastuullisen ja kestävän sijoittamisen itselleen tärkeiden tai erittäin tärkeiden pankkipalveluiden joukkoon.  

Vastuullisella sijoittamisella tarkoitetaan sijoituskohteiden valintaa niin, että tuotto-odotusten lisäksi sijoituspäätöksissä otetaan huomioon ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät seikat, eli ESG-tekijät. Tarkoituksena on ohjata rahoitusta pois ilmastolle tai yhteiskunnalle haitallisesta toiminnasta ja suunnata rahoitusta sen sijaan liiketoimintaan ja investointeihin, jotka vievät yhteiskuntaa kestävämpään suuntaan. Esimerkiksi Irenan (International Renewable Energy Agency) raportin mukaan uusiutuviin energiaratkaisuihin tehtyjen vuotuisten investointien pitäisi nelinkertaistua, jos ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää 1,5 asteeseen.  

”Vastuullinen sijoittaminen on hyvä tapa kerryttää tilillä makaaville säästöille parempaa tuottoa. Oman pankin vastuullisen sijoittamisen rahasto on monelle helpoin ja tehokkain vaihtoehto, sillä osakepoimijana yksityishenkilö joutuu näkemään todella paljon vaivaa sijoituskohteen vastuullisuuden selvittämiseksi. Rahastoa ostaessa sijoittamisen ja vastuullisuuden ammattilaiset varmistavat sijoituskohteiden vastuullisuuden asiakkaan puolesta”, kertoo Säästöpankin varallisuudenhoidon myyntikanavista vastaava johtaja Pasi Sirola. 

Lisäksi rahastoilla on kokoluokkansa puolesta mahdollisuus aidosti vaikuttaa sijoituskohteisiinsa osallistumalla aktiivisesti yhtiökokouksiin ja suoriin tapaamisiin ja pitämällä vastuullisuusteemoja näissä esillä. Tänä vuonna Säästöpankki on osallistunut 20 yhtiökokoukseen ja tavannut suoraan 30 yhtiötä, joissa Säästöpankin rahastoilla on omistuksia.  

Sääntelyn lisääntyminen helpottaa vastuullisten sijoituskohteiden vertailua 

Yritystoiminnan ja sijoituskohteiden vastuullisuusraportoinnin vaatimukset ovat viime vuosina lisääntyneet voimakkaasti, mikä lisää läpinäkyvyyttä sijoituskohteiden vastuullisuuden arviointiin ja helpottaa itselle sopivan rahaston valintaa. Helppo tapa rahaston vastuullisuuden arviointiin on esimerkiksi tarkistaa, huomioiko rahasto sijoituspäätöksissään ESG-tekijät. 

Lisäksi vastuulliset rahastot luokitellaan värikoodein, jotka pohjautuvat EU:n tiedonantoasetukseen (Sustainable Finance Disclosure Regulation, SFDR). Vaaleanvihreä rahasto tarkoittaa sitä, että se edistää sijoituspäätöksillään ympäristön ja yhteiskunnan kestävää kehitystä. Tummanvihreiltä rahastoilta puolestaan edellytetään tarkkojen kestävyystavoitteiden määrittämistä ja kykyä osoittaa mitattavaa vaikutusta niiden edistämisessä. 

”Säästöpankki huomioi ESG-tekijät kaikessa sijoitustoiminnassaan, ja tällä hetkellä jo 90 % rahastoistamme yltää vaaleanvihreään luokitukseen. Säästöpankin tavoitteena on sijoittamisen hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä”, Sirola kertoo. 

Kolme askelta vastuullisen rahaston valintaan: 

  1. Tarkista rahaston esitteestä, huomioidaanko sen sijoituksissa ESG-tekijät ja mitä toimialoja ja sijoituskohteita on poissuljettu rahaston sijoituksista. Säästöpankki huomioi ESG-tekijät kaikissa rahastoissaan ja on sulkenut suorista sijoituksistaan pois muun muassa aseteollisuutta, hiilenkäyttäjiä ja -tuottajia sekä tupakanvalmistajat.  

  1. Sijoita itsellesi tärkeään vastuullisuusteemaan. Pankit tarjoavat myös tiettyihin vastuullisuusteemoihin keskittyviä teemarahastoja. Voit tutustua esimerkiksi ilmastoa, puhdasta energiaa, luonnon monimuotoisuutta tai sosiaalista vastuuta edistäviin sijoituskohteisiin. Esimerkiksi Säästöpankki Ympäristö -erikoissijoitusrahasto keskittyy sijoituksissaan ilmastonmuutoksen hillintään sekä ympäristöinnovaatioihin. Rahaston hiilikädenjälki, eli positiivinen ilmastovaikutus, vastasi viime vuonna yli 5 700 suomalaisen vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä. 

  1. Tarkista rahaston vastuullisuusluokitukset. EU:n väriluokituksen lisäksi esimerkiksi riippumatonta sijoitustietoa tarjoava palvelu Morningstar myöntää Low Carbon Designation™ -merkin rahastoille, joille se arvioi matalan pisteytyksen hiiliriskin ja fossiilisille polttoaineille altistumisen osalta. Merkki on myönnetty viidelle Säästöpankin rahastolle (Säästöpankki Amerikka, Säästöpankki Itämeri, Säästöpankki Osake Maailma, Säästöpankki Osakepainoinen ja Säästöpankki Tuottohakuinen). 

Säästöpankin vuosittainen vastuullisuuskysely toteutettiin verkkokyselynä 17.-25.4.2024. Siihen vastasi yhteensä 4 149 asiakasta, joista henkilöasiakkaita oli 3 876 ja yritysasiakkaita 273. 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 

Pasi Sirola 
varallisuudenhoidon myyntikanavien johtaja, Säästöpankkiliitto 
pasi.sirola@saastopankki.fi 
0406703379 

Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Jaamme osan tuloksestamme paikallisen yhteisön hyvinvointiin, koulutukseen ja tutkimukseen. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.     

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista