Säästöpankkiryhmä: ASP-järjestelmän ikärajan nostolla ei suurta vaikutusta tilien avauksiin yli 35-vuotiailla

Säästöpankkiryhmän tuoreesta datasta selviää, että ASP-tilejä Säästöpankeissa avaavat eniten asiakkaat ikäluokassa 18–34 vuotta. ASP-järjestelmän ikärajaa korotettiin 39 vuodesta 44 vuoteen vuoden 2023 alusta. Tämä ei ole vaikuttanut Säästöpankkien yli 39-vuotiaiden asiakkaiden ASP-tilien avaamishalukkuuteen merkittävästi.   

Säästöpankkiryhmän mukaan yli 35-vuotiaiden avaamia ASP-tilejä oli 8 % kaikista avatuista, kun 18–34-vuotiaiden asiakkaiden avaamien tilien osuus tammi-elokuussa 2024 oli 87 %. Vuonna 2023 samalla ajanjaksolla prosentuaalinen osuus oli 18–34-vuotiailla 89 %. Prosentuaalinen muutos ikäluokassa on pieni, mutta kokonaisuutena ASP-tilien avauksia on tehty vuonna 2024 jopa 24 % vähemmän kuin vuotta aiemmin vertailujaksolla.   

Säästöpankkiryhmässä vuonna 2024 tammi-elokuussa keskimääräinen ASP-lainamäärä on ollut noin 116 000 euroa. Tämän mukaan kauppahinnat ovat pysyneet jonkin verran nostettavissa olevaa maksimilainaa alhaisempina, sillä lainan enimmäismäärä on pääkaupunkiseutua ja isompia kaupunkeja lukuun ottamatta 140 000 euroa.  

”On ilahduttavaa, että nuoret aikuiset edelleen hyödyntävät ASP-lainoja, vaikka yleisesti niiden suosio onkin hieman laskenut.  Säästäminen ASP-tilille mahdollistaa itsenäistymisen ja ensiasunnon hankinnan monin eri hyödyin”, toteaa henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Martti Hakala Säästöpankkikeskuksesta.  

Yleisesti Suomessa ASP-lainojen suosio on viime vuosina hieman laskenut. Valtiokonttorin mukaan lainoja oli yhteensä noin 54 000 kappaletta joulukuussa 2021 kun määrä syyskuussa 2023 oli noin 47 000 kappaletta. Pääomien euromääräinen kokonaissumma on myös laskenut suhteessa kappalemäärään, ollen 4 792 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja 4266 miljoonaa euroa vuonna 2023. Suhteellinen muutos lainamäärissä lainasummiin verrattuna on pysynyt melko tasaisena.  

Mikä on ASP-laina?  

ASP-laina on osa ASP- eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmää. Sen avulla valtio tukee nuorten ensiasunnon hankintaa. ASP-lainan voi saada, kun asunnon kauppahinnasta on säästetty vähintään 10 % ja muut ASP-ehdot täyttyvät. ASP-laina myönnetään enintään 25 vuodeksi.  Valtiontakaus ASP-lainassa on jopa 90 % kun muissa lainoissa takaus on enintään 85 %. 

Se, kuinka suuren ASP-lainan voi enimmillään saada, riippuu ostettavan kohteen sijainnista. Esimerkiksi Helsingissä voi saada ASP-lainaa maksimissaan 230 000 € ja kahdelle ASP-säästäjälle yhteensä 345 000 €. Muulla pääkaupunkiseudulla (Espoo, Vantaa, Kauniainen) lainan enimmäismäärä on 185 000 € (277 500 € kahdelle), Tampereella ja Turussa 160 000 € (240 000 € kahdelle), ja muualla Suomessa 140 000 € (210 000 € kahdelle).  

Jos asunnon hinta on korkeampi kuin ASP-lainan maksimimäärä, sen rinnalle voi hakea ASP-lisälainaa, joka myönnetään tavallisen asuntolainan ehdoin. ASP-lainalle sekä ASP:n lisälainalle voi saada valtiontakauksen, mikä helpottaa puuttuvan vakuuden järjestelyä. Valtiontakaus voi olla enintään 25 % lainojen yhteissummasta, kuitenkin maksimissaan 60 000 euroa. Valtio tarjoaa ASP-lainalle korkotukea ensimmäisen 10 vuoden ajan, mikä pitää korot aisoissa sekä auttaa talouden budjetoinnissa. 

“Korkotuki on erityisesti normalisoituneessa korkotilanteessa tärkeä ASP-lainan ominaisuus. Korkotuettu ASP-laina on avain ensimmäiseen omaan kotiin, eikä ensiasunnon ostaminen ole kiinni valtavista omista säästöistä tai siitä, pystyvätkö esimerkiksi omat vanhemmat tarjoamaan lisävakuuksia”, jatkaa Hakala.  

ASP-laina tuo monia hyötyjä tavalliseen asuntolainaan nähden:  

  • ASP-lainan korko on aina edullinen.  

  • Valtion takaaman lainan osuus voi olla 90 % asunnon hankintahinnasta. Ilman ASP-sopimusta takaus on enintään 85 %.  

  • Valtiontakauksen 2,5 % takausmaksu ei koske ASP-lainaa.  

  • Valtion korkotukea saa ensimmäisen 10 vuoden ajan. Jos ASP-lainan korko nousee sinä aikana yli 3,8 %, valtio maksaa ylimenevästä korosta 70 %.  

Lakiehdotus muutoksista vireillä  

ASP-järjestelmään kaavaillaan muutoksia. Mikäli muutokset toteutuvat, tulevat lainojen enimmäismäärät nousemaan muualla maassa samalle tasolle Helsingin kanssa, joten alueelliset rajat poistuisivat. Uudistus toisi myös enemmän mahdollisuuksia lyhennysvapaiden pitämiseen. Lakiehdotus on lähtenyt lausuntokierrokselle elokuussa 2024.  

“On hienoa, että ASP lainan ehtoja lavennetaan alueellisesti ja tehdään joustavammiksi. Näemme ASP-lainan erittäin hyvänä tapana hankkia ensiasunto. Samalla saa korkojen nousulta suojaa automaattisesti sekä myös mahdollisuuden muita asuntolainoja korkeampaan valtiontakaukseen”, summaa Hakala. 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:  

Martti Hakala  

Liiketoimintajohtaja, henkilöasiakkaat  

martti.hakala@saastopankki.fi

+358 50 3952439  

Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo yli 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Jaamme osan tuloksestamme paikallisen yhteisön hyvinvointiin, koulutukseen ja tutkimukseen. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja. 

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista