Kesälomat ovat verkkohuijausten sesonkiaikaa – katso asiantuntijan turvallisuusvinkit lomakauteen

Erilaiset verkkohuijaukset vilkastuvat tyypillisesti lomasesonkien aikaan. Tekoälyn kehittyminen on parantanut huijausviestien uskottavuutta, kun niitä voi laatia sekunneissa sujuvalla suomen kielellä mistä päin maailmaa tahansa. Säästöpankkiryhmä muistuttaa varautumaan huijausyrityksiin niin kesälomalla kuin työpaikallakin.

digiturvallisuus

Finanssialan julkaiseman tilaston mukaan suomalaiset menettivät pankkien tietoon tulleissa verkkohuijauksissa yhteensä 44,2 miljoonaa euroa viime vuonna, ja Finanssialan tuoreen kansalaiskyselyn mukaan lähes 70 % suomalaisista on joutunut huijausyrityksen kohteeksi. Huijausyritykset ovat viime vuosina lisääntyneet, ja verkkorikolliset aktivoituvat erityisesti loma-aikoina.   

”Kesällä moni suhtautuu rahankäyttöön rennommin ja tekee arjesta poikkeavia ostoja ja maksuja, jolloin huijaukset saattavat jäädä helpommin huomaamatta. Huijausyrityksiin on tärkeää varautua myös työpaikoilla ja perehdyttää kesätyöntekijöille huolellisesti yrityksen maksu- ja laskutuskäytännöt. Huijareille yleinen toimintatapa on esimerkiksi lähettää toimitusjohtajan nimissä sähköposti- tai WhatsApp-viestejä työntekijöille, joissa pyydetään maksamaan pikaisesti lasku tai tekemään rahasiirto rikollisen tilille”, kuvailee Säästöpankkiryhmän digiturvallisuusyksikön päällikkö Mika Käyhkö.   

Huijauksille tyypillinen tunnusmerkki on kiireen ja hädän tunne. Huijausviesteissä yleisiä teemoja ovat esimerkiksi läheisen äkillinen avuntarve, oman pankkitilin turvallisuuden vaarantuminen tai harvinainen sijoitusdiili, johon täytyisi tarttua heti.   

”Paras neuvo on silloin pysähtyä miettimään rauhassa ja varmistaa asian todenperäisyys toisesta, luotettavasta lähteestä. Jos on esimerkiksi saanut yllättävän pyynnön tai tarjouksen sisältämän viestin kollegalta, viranomaiselta tai läheiseltä, kannattaa esimerkiksi soittaa perinteinen puhelu ja varmistaa viestin aitous suoraan lähettäjältä”, Käyhkö neuvoo.  

Omia pankkitunnuksia ei koskaan pidä antaa kenellekään toiselle, eivätkä pankki tai viranomaiset koskaan pyydä pankkitunnuksia tai korttitietoja puhelimitse, sähköpostitse tai tekstiviesteillä. Pankkitunnuksia tai korttitietoja ei kannata koskaan syöttää myöskään sivustoille, joille on päätynyt viestissä tai sosiaalisessa mediassa saamansa linkin kautta.  

Asiantuntijan viisi vinkkiä oman talouden turvaamiseen:  

  • Säädä korttisi turvarajat päivittäisen tarpeesi mukaan verkko- tai mobiilipankissa. Voit asettaa maantieteellisiä rajoituksia ja vuorokausikohtaisia käyttörajoituksia verkko- tai maksupääteostoille ja käteisnostoille automaateilla. Rajoituksia on helppo korottaa tilapäiseen tarpeeseen verkko- tai mobiilipankissa.  

  • Älä säilytä arjen käyttötilillä kovin paljon ylimääräistä rahaa. Näin huijari ei pääse käsiksi kaikkiin säästöihisi, jos esimerkiksi korttisi joutuu vääriin käsiin. Pidä säästöt erillisellä säästötilillä tai harkitse sinulle sopivia sijoitusratkaisuja, joilla voit kerryttää säästöille myös tuottoa.   

  • Hyödynnä turvallista mobiilimaksamista vaikkapa rannalla tai kesän tapahtumissa, jos et halua kuljettaa lompakkoa mukana. Voit maksaa turvallisesti mobiililaitteella tai älykellolla esimerkiksi Google- tai Apple Payn avulla. Maksamisessa käytetään salattua, virtuaalista korttinumeroa, joten varsinaiset korttitietosi pysyvät turvassa.   

  • Jos korttisi tai älylaitteesi katoaa, sulje korttisi välittömästi. Voit tehdä sulun tilapäisesti tai pysyvästi mobiilipankissa tai ottamalla yhteyttä korttien sulkupalveluun (p. 358 20 333). Jos puhelimeesi on liitetty maksamisen palveluita ja se katoaa, voit sulkea pelkästään mobiililaitteella maksamisen sulkupalvelussa, ja jatkaa maksukortilla maksamista normaalisti.   

  • Huolehdi älylaitteidesi ja niiden sovellusten päivitykset ajan tasalle. Päivitä puhelimesi käyttöjärjestelmä ja maksamiseen liittyvät sovellukset ajan tasalle aina, kun uusia päivityksiä on saatavilla. Näin saat aina käyttöösi uusimmat tietoturvaominaisuudet ja -päivitykset.  

Lisätiedot medialle:  

Mika Käyhkö  
digiturvallisuusyksikön päällikkö  
mika.kayhko@saastopankki.fi, +358 50 370 4324  

Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Jaamme osan tuloksestamme paikallisen yhteisön hyvinvointiin, koulutukseen ja tutkimukseen. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.   

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista