Jos tahdot katsoa videon, sinun tulee ensin hyväksyä markkinointievästeet evästeasetuksista. Lisätietoa evästeistä.


Suomen talous supistuu 2024, elpyminen siintää kuitenkin jo horisontissa

Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen kuvaa Suomen taloustilannetta vaisuksi vuoden toisessa talouskatsauksessaan. Suomen talous tulee supistumaan edelleen vuoden 2024 aikana, mutta vuodelle 2025 on odotettavissa jo elpymistä.   

Vuoden 2023 aikana Suomen talouden bruttokansantuote supistui odotettua enemmän, 1 prosentin verran. Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomi oli yksi heikoiten pärjänneistä.   

”Lähtötilanne kuluvan vuoden taloudelle oli vaisu ja vaisuna uskon sen myös jatkuvan etenkin vuoden alkupuoliskolla. Kokonaisuutena tälle vuodelle odotamme talouden supistuvan 0,5 %”, arvioi Mikkonen.   

Näköpiirissä on kuitenkin tekijöitä, jotka puhuvat talouskasvun piristymisen puolesta vuoden jälkipuoliskolla.    

”Suomi on todella korkoherkkä talous, joten odotettu korkojen lasku tulee vaikuttamaan myönteisesti Suomen talouteen. Toisena myönteisenä tekijänä nostaisin globaalin suhdanteen, etenkin teollisuuden osalta. Maailmalta on jo saatu orastavia signaaleita sen piristymisestä, mikä edistäisi Suomen teollisuuden ja viennin virkistymistä”, kuvailee Mikkonen.   

Muun muassa edellä mainitut tekijät puhuvat sen puolesta, että tilanne tulee helpottumaan loppuvuotta kohti ja ensi vuonna voidaan Säästöpankkiryhmän näkemyksen mukaan odottaa jo noin 1,5 % kasvua.   

Kotitalouksille helpotusta luvassa   

Kotitalouksien näkökulmasta vuosi 2024 näyttää viime vuosia valoisammalta. Tuleva korkojen lasku tuo erityisesti velallisille kotitalouksille helpotusta, mikä yhdessä palkankorotusten ja nousseiden eläkkeiden sekä hintojen nousun rauhoittumisen kanssa lisää ostovoimaa. Säästöpankkiryhmä ennustaakin inflaation laskevan jopa EKP:n kahden prosentin tavoitetason alle, 1,9 prosenttiin vuonna 2024.   

”Moni velallinen kotitalous on saanut shokkihoitoa viime vuosien aikana. Asuntolainan korontarkistuspäivänä on tullut suuriakin nousuja. Mutta nyt eletään niitä hetkiä, että korko voi laskea edelliseen korontarkistuspäivään verrattuna”, kertoo Mikkonen.    

Työmarkkinatilanne edelleen vastatuulessa   

Mikkonen kertoi vuoden ensimmäisessä talouskatsauksessaan tammikuussa miesvaltaisten alojen työttömyyden olevan nousussa. Miesten työttömyys onkin noussut alkuvuoden aikana nopeammin, kun taas naisvaltaisilla aloilla, kuten julkisella- ja palvelusektorilla, työllisyystilanne on ollut hyvä.   

Säästöpankkiryhmän näkemyksen mukaan työttömyys jatkaa vielä jonkin verran nousua tämän vuoden aikana. Kuitenkaan mitään radikaalia heikkenemistä työmarkkinatilanteessa ei ole luvassa.   

”Yritykset ovat sidonnaisia talouden kokonaiskehitykseen. Kuluttajatilanteen paraneminen vaikuttaa hiljalleen myönteisesti myös yrityksiin, erityisesti vähittäiskaupan ja kuluttajille palveluita tarjoavien yritysten tilanteeseen. Näköpiirissä orastava globaalin suhdanteen piristyminen tulee puolestaan vaikuttamaan myönteisesti teollisuus- ja vientiyrityksiin”, summaa Mikkonen.   

Katso talouskatsauksen video: Säästöpankkiryhmän pääekonomistin talouskatsaus 16.4.2024 (youtube.com) 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 

Henna Mikkonen 
pääekonomisti 
henna.mikkonen@saastopankki.fi, 040 564 7918 

Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja. 

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista