Someron Säästöpankilta apua ukrainalaisille

Ukrainan tilanne on vaikea ja Ukrainan sodan uhrit tarvitsevat apua

Auringonkukkia ja sininen taivas.

Someron Säästöpankki on tänä vuonna lahjoittanut 5 000 euroa Punaisen Ristin katastrofirahastoon ja 5 000 euroa Pelastakaa Lapset ry:lle.

Punainen Risti toimittaa vettä, ruokaa, suojaa ja terveyspalveluita. Se auttaa myös kadonneiden etsinnässä. Pelastakaa Lapset ry. auttaa perheitä selviytymään ja vie heille esim. vaatteita, peittoja, ruokaa, puhdasta vettä sekä antaa perheille psykososiaalista tukea.

Lisäksi Someron Säästöpankki on tukenut Suomeen tulevien pakolaisten arkeen sopeuttamista paikallisesti pankin toimialueen kuntien, kaupunkien ja järjestöjen kautta.

Marttilassa ja Urjalassa apu toimittiin perille kunnan kautta. Salossa avun vei perille kaupungin sosiaalipalvelut, Somerolla kaupungin perusturvan toimiala ja Kotkassa kaupungin maahanmuuttajapalvelut. Kemiönsaarella lahjoituksista huolehti pakolaiskoordinaattori ja Akaassa vapaaehtoisista koostuva apuryhmä. Forssassa apua koordinoi Forssan seudun Kotouttamo.

Marttilassa, Urjalassa ja Kotkassa apua toivottiin arjen tarpeisiin. Lahjoitimme avuntarvitsijoille lahjakortteja paikallisiin ruokakauppoihin. Salossa apua toivottiin lahjakorttien muodossa ruokaan, leluihin, vaippoihin ja muihin päivittäistavaroihin.

Somerolla ukrainalaisten liikkumista kaupungin alueella tuettiin polkupyörälahjoituksin. Tällainen toimintatapa on havaittu hyväksi paikkakunnilla, joissa ei ole paikallisliikennettä.

Kemiönsaarella avuksi annetiin pre-paid sim-kortteja, sillä ne eivät kuulu virallisiin vastaanottopalveluihin. Sim-korttien avulla pakolaiset voivat pitää yhteyttä kotimaahansa sekä etsiä tarvittavaa tietoa muuttuneessa tilanteessa.

Forssassa tuki kohdistettiin lapsiin ja nuoriin (esim. harrastustoiminta + muut välttämättömät hankinnat, koulureput yms.).

Akaassa apu kohdistettiin ukrainalaisten Olohuone-tyyppiseen toimintaan ja tuella hankittiin tarvikkeita, joita sotapakolaisten sopeuttamiseksi Suomeen ensihätään tarvittiin.

Lisäksi Someron Säästöpankki ei perinyt palvelumaksuja Ukrainan ja ukrainalaisten hyväksi kerättyjen raha-avustusten laskennasta ja tilityksistä. Näin avustukset toimitettiin eteenpäin täysimääräisesti.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista