Henriikka huomasi erikoisen piirteen raha-asioista puhumisessa

Suositun Aamukahvilla-blogin kirjoittaja huomasi, että mitä suuremmat tuloerot keskustelijoiden välillä ovat, sitä vaikeampaa on puhua raha-asioista. Häneen teki kuitenkin vaikutuksen Säästöpankin tyyli puhua asioista lämminhenkisesti ja ihmisläheisesti.

Miksi puhua rahasta
Kuvaaja: Toni Eskelinen

Suositun Aamukahvilla blogin kirjoittaja Henriikka Reinman pureutui raha-asioihin omassa blogissaan yhteistyössä Säästöpankin kanssa. Reinman kertoi, että kaikessa kimuranttiudessaan rahasta puhuminen aiheena on erityisen kiinnostavaa.

- Olen kiinnostunut rahasta, sen liikkeistä, sen kuluttamisesta ja säästämisestä, sen mahdollisuuksista. Enkä nyt tarkoita, että olen kiinnostunut tienaamaan miljoonia, vaan olen kiinnostunut rahasta teemana ja ilmiönä. Raha on tehty ihmisiä varten ja se yhdistää kaikkia, tavalla tai toisella, bloggaaja kertoo.

Reinmanin mukaan rohkeus raha-asioihin tarttumisesta löytyi vihdoin Säästöpankin yhteistyön kautta.

- Joskus monisäikeisten asioiden esiin nostamiseen tarvitaan vähän ulkopuolista tsemppiä, hän nauraa.

Uskallanko puhua rahasta?

Reinman kertoo, että hän on aina ollut avoin puhumaan lähes mistä tahansa, joten loppujen lopuksi rahasta puhuminenkin näyttäytyi vain yhtenä teemana. Nainen kuitenkin myöntää, että hän on huomannut muutoksen rahapuheessaan. Rahasta oli paljon helpompi puhua silloin, kun tiesi muiden puhujien tienaavan suht saman verran.

- Olen joutunut miettimään rahapuheitani uudestaan. Kuka kokee alemmuutta, kuka ylemmyyttä? Rakentaako rahapuhe samalla tahtomattani kuilua minun ja keskustelukumppanien välille?

- En kuitenkaan koe, että rahapuhe on ainoastaan puhetta omasta, kaverin tai naapurin palkasta. Haluaisin, että rahakeskustelu ymmärrettäisiin paljon laajemmin ja että asioita voitaisiin käydä yhdessä eri lähtökohdistakin: esimerkiksi säästämistä ja sijoittamista, sitä taloudellista hyvinvointia, voidaan käsitellä, vaikka sen viikkorahojen kautta. Samaa korosti myös Säästöpankki, kun tapasin heidän asiantuntijoitaan muutama viikko sitten heidän toimistollaan – heiltä opin myös tuon sanaparin ”taloudellinen hyvinvointi”. Rahakeskustelu ei ole vain rikkaimpien keskustelu, vaan kuuluu ihan jokaiselle. Mitä erilaisemmista lähtökohdista ja toisaalta myös arvopohjilta sitä voidaan käydä, sitä rikkaampaa ja monipuolisempaa se on.

Säästöpankin taloudellisen hyvinvoinnin lähettiläs

Reinman kertoo, että Säästöpankin tapaamisesta tuli hänelle erittäin hyvä mieli.

- Pankkiasiat ovat tärkeitä ja henkilökohtaisia, enkä olisikaan lähtenyt yhteistyöhön, jos ajatukset eivät olisi menneet yhteen. Totesimme, että puhun monesta asiasta samaan tapaan kuin Säästöpankkikin: inhimillisesti, mutkattomasti ja rohkeasti.

- Pidän siitä, että ymmärrän Säästöpankin sosiaalisessa mediassa ja nettisivuilla olevaa kieltä, enkä koe itseäni tyhmäksi suurien ja pelottavien sanojen edessä, koska sellaisia sanoja ei ole. On mukavaa, että raha-asioita ei ajeta jonnekin kauas arjesta, sillä raha on todella olennainen asia ihan jok’ikiselle ihmiselle, jokapäiväisessä elämässä. Rahastakin voi keskustella lämminhenkisesti ja sitä voisi toden totta opetella aika moni ihminen.

Tarvitsetko sinä apua raha-asioidesi kanssa? Jos tarvitset, niin me olemme täällä sinua varten. Varaa aika tai jätä meille yhteydenottopyyntö.

Kategoriat
Säästäminen ja sijoittaminen
Varaa aika Oman talouden tuokio

Ajankohtaista