Uusi 50 euron lähimaksuraja päivittyy kortin käytön yhteydessä – ei tarvetta muille toimille
Uutisoimme aikaisemmin lähimaksurajan nousemisesta 50 euroon. Isona hyötynä muutoksessa on esimerkiksi maksamisen nopeutuminen, kun jatkossa voi hyväksyä myös isompia ostoksia ilman PIN-luvun näppäilyä.
Uusi lähimaksuraja päivittyy Säästöpankin kortille 12.4. automaattisesti ilman toimenpiteitä.
Myös kaupan maksupääte pitää olla päivitetty, jotta yli 25 euron lähimaksut onnistuvat. Jos yli 25 euron maksu ei onnistu lähimaksulla, oston voi tehdä viemällä kortin maksupäätteeseen ja hyväksymällä oston PIN-luvulla.
Ei syytä huoleen, maksaminen pysyy edelleen turvallisena
Säästöpankkiryhmän havaintojen mukaan korteilla tapahtuvat väärinkäytöt eivät ole lisääntyneet lähimaksamisen myötä. Maksamisen turvallisuus varmistetaan muun muassa säännöllisillä tarkastuksilla. Maksupääte kysyy PIN-tunnusta säännöllisesti, ja näin halutaan varmistua siitä, että kortti on oikean henkilön hallussa. Myös mahdollisuus tunnusluvun urkintaan rikollisessa mielessä vähenee, kun yhä useampi maksu voidaan hoitaa käyttämällä lähimaksua.
Jos kortti katoaa tai varastetaan, nopeaa reagointia tarvitaan edelleen. Kortti tulee sulkea välittömästi soittamalla sulkupalveluun p. + 358 20 333
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija