Eikö ostaminen lähimaksulla onnistunut?
Lähimaksuja varten kortilla on laskureita, jotka seuraavat lähimaksutapahtumien määriä. Laskureiden täytyttyä maksupääte ohjaa viemään kortin maksupäätteeseen ja hyväksymään oston PIN-tunnusluvulla.
Tietyissä tilanteissa voi kuitenkin käydä niin, että ohjausta kortin viemisestä maksupäätteeseen ei tule, vaan maksupääte ilmoittaa maksutapahtuman olevan hylätty – siitäkin huolimatta, että kortti on käyttökelpoinen ja tilillä on maksettavan oston verran katetta. Tällaisessa tilanteessa sinun ei tarvitse vaihtaa korttia toiseen tai jättää maksua tekemättä ja ostoksia kaupan kassalle. Tee maksu uudestaan viemällä kortti maksupäätteeseen ja hyväksy osto PIN-tunnusluvulla. Tämän jälkeen seuraava lähimaksulla tehty osto onnistuu jälleen.
Tilanne, jossa maksupääte ilmoittaa lähimaksun hylätyksi laskurin täytyttyä, on väliaikainen. Myöhemmin tänä vuonna (arvio syyskuussa) maksupäätteisiin saadaan viesti, joka hylkäämisen sijaan ohjaa viemään kortin maksupäätteeseen ja hyväksymään oston PIN-luvulla, minkä jälkeen ei enää tule tarpeettomia lähimaksun hylkäyksiä Säästöpankin korteilla.
Pahoittelemme tilanteesta aiheutuvaa vaivaa!
- Kirjoitettu
- Tyyppi
- Uutinen
- Julkaisija