Kuluttajan rohkeudesta apua asuntotuotannon käynnistämiseen?

Toimiva asuntomarkkina edellyttää erityisesti isoissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa, että uudistuotantoa on tietty määrä. Rakennussektori on merkittävä veturi Suomen muille teollisuuden aloille ja vetää perässään montaa muuta toimijaa. Turun seudulla on käynnissä hyviä hankkeita, ja myytävää riittää.

Säästöpankin brändikuva.

Pienestä piristymisestä huolimatta asuntokauppa kokonaisuudessaan on Turussa edelleen tahmeaa.

”Vuonna 2023 tehtiin KVKL Hintaseurantapalvelun mukaan 56% vähemmän uudiskohteiden kerrostalokauppoja ja 43% vähemmän rivitalokauppoja, kuin vuonna 2022”, toteaa Sp-Koti Turun yrittäjä Mikko Mannila.

Uusi korollinen aika

Ihmiset ovat tällä hetkellä varovaisia rakennusteollisuuteen liittyvän uutisoinnin ollessa paljolti negatiivista. Uudisrakentamisen pullonkaulana saatetaan pitää sitä, ettei rakennusliikkeitä ja uudiskohteita rahoitettaisi.

”Rakennusliikkeiden konkurssit ja niiden seurauksena pelko siitä, että uudiskohteet jäisivät keskeneräisiksi ovat säikäyttäneet kuluttajia”, sanoo Mannila. ”Jos uudiskohde on pankin hyväksymä RS-kohde, on hyvin epätodennäköistä, että pankki jättäisi rakennuttajan ja rakennusliikkeen kanssa jo käynnistyneen projektin kesken huomioiden, että ennakkoehdot ovat matkan varrella jo aika lailla kiristyneet ja ostajan kannalta hyvä näin”, rauhoittelee Someron Säästöpankin liiketoimintajohtaja Teemu Alanko.

”Pankeissa on asunnon ostajien luottoja testattu 6 prosentin stressitesteillä jo vuosia. Nykyinen korkotaso ei horjuta lainanantoa ja marginaalit ovat järkevällä tasolla. Me katsomme edelleen, että kohde ja sijainti ovat järkeviä ja asiakkaan maksukyky riittävä”, jatkaa Alanko.

Pitkän nollakorkojakson jälkeen on mahdollisesti palauduttu pysyvämmin normaaliin korkotasoon. Korkotaso tulee pysymään 3 prosentin luokassa, eikä taso odottamalla alene. Kuluttajien keskuudessa uuden korollisen aikakauden ja uudennäköisen yhtiövastikkeen sulattelu vie aikansa. Neliöhinta ei sinällään ole muuttunut miksikään, rahan hinta on. Uudessa korkomaailmassa kuluttajan tulee mitoittaa tulot ja menot omaan talouteen sopiviksi.

Sitovampi RS-järjestelmä?

Turun alueella rakennushankkeet ovat suurimmaksi osaksi järkevän kokoisia ja Turku seutukuntineen vetää asukkaita. Taloudellisesti hankkeet ovat isossa kuvassa hyvin mietittyjä ja asumisen mukavuus saavutettavissa. Tällä hetkellä rakentajia on hyvin saatavilla kuten myös materiaaleja verrattuna esimerkiksi vuoden takaiseen, joskin näiden hintojen olennainen lasku lienee epärealistista.

Someron Säästöpankki käy säännöllisesti tarkistamassa rahoittamiaan RS-kohteita.

”Rahoitus nostetaan valmiusastetodistuksia vastaan”, sanoo Someron Säästöpankin rahoituspäällikkö Sini Aaltonen.

”Valmiusasteesta on pidettävä huolta, se on rakentajan käyttöpääoman hallintaa. Pitäisin kuitenkin varsin hyvänä sitovampaa RS-järjestelmää. Sitovampi RS-järjestelmä olisi reilumpi sekä rahoittajaa, että rakentajaa kohtaan. Nykyisessä järjestelmässä ostaja voi ”lämpimikseen” varailla sopivia kohteita ja kun mieli muuttuu niin sakkomaksulla perua koko homman”, toteaa Teemu Alanko.

Nykyjärjestelmässä on puolensa ja puolensa.

”Nykyinen RS-järjestelmä on kiinteistönvälittäjän kannalta parempi, kun ostaja voi tehdä ennakkovarauksen ja muutella varausta tilanteiden muuttuessa. Ostaja on sanktiovelvollinen vasta, kun RS-kauppakirja on allekirjoitettu, ja ostaja vetäytyy kaupasta. Toki jos järjestelmä olisi sitovampi, ostajakin sitoutuisi rakentamisen eri vaiheissa tapahtuviin asioihin paremmin. Esim. tällä hetkellä kohteen valmistuttua kuulee sitä, että materiaalit ovat vääriä tai seinät väärän värisiä. Näin ei tapahtuisi, jos alusta asti sitouduttaisiin paremmin koko projektiin”, toteaa Mikko Mannila.

Edelleen on ostajan markkinat

Tällä hetkellä asuntomarkkinoilla on edelleen ostajan markkinat. Hinnoissa on neuvotteluvaraa ja jo nyt rakennusliikkeet myöntävät yksityishenkilöille etuja. Uudiskohteiden ostoprosessiin liittyvät ketjutukset eivät ole pankille ongelma.

”Paljolti riippuu ostajan halusta ja maksukyvystä lähteä väliaikaismajoitukseen. RS-kauppa on pitkä, ja vanha asunto tulee yleensä myytyä”, sanoo Sini Aaltonen.

”Jos joustoa ei löydy nykyisestä pankista, kannattaa tulla keskustelemaan tilanteesta minun tiimini kanssa Someron Säästöpankkiin”, jatkaa Aaltonen.

 

Ota yhteyttä, niin jutellaan Turun alueen asuntomarkkinatilanteesta lisää:

Teemu Alanko - Someron Säästöpankki.Teemu Alanko
Liiketoimintajohtaja, Someron Säästöpankki
040 543 9412, teemu.alanko@saastopankki.fi

 

 

Säästöpankin brändikuvaMikko Mannila
Yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, LKV
Sp-Koti Turku
050 355 1557, mikko.mannila@spkoti.fi 

 

Sini Aaltonen - Someron Säästöpankki.Sini Aaltonen
Rahoituspäällikkö, Someron Säästöpankki
040 701 4983, sini.aaltonen@saastopankki.fi 

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija
Sp-Koti

Ajankohtaista