Hyvinkään uudistettu konttori palvelee jälleen katutasolla

Lammin Säästöpankin Hyvinkään konttorin remontti on valmistunut. Kesäkuun lopussa vietetyissä avajaisissa tutustuttiin uusiin tiloihin ja nautittiin kahvista ja kakusta pankkiasioinnin lomassa.

Lammin Säästöpankin uudistettu konttori Hyvinkäällä.

Lähes koko kevään kestänyt remontti Hyvinkään konttorissamme on nyt ohi ja palvelemme taas normaalisti asiakkaitamme katutasolla osoitteessa Hämeenkatu 14.
Vaikka moni pankkiasia nykymaailmassa hoituukin netissä, on myös henkilökohtaisille tapaamisille konttorissa yhä kysyntää. Tahdomme tarjota parhaat mahdolliset puitteet ja palvelun asiakkaillemme, sekä moneen taipuvat työskentelytilat henkilökunnallemme. Meille on tärkeää, että tilamme ovat viihtyisät ja että ne muuntuvat eri käyttötarkoituksiin. Muuntuvuus tarkoittaa myös sitä, että voimme jatkossa paremmin järjestää tiloissamme myös erilaisia asiakastilaisuuksia ja tapahtumia.

Tilat pääsivät testiin jo ennen varsinaisia avajaisia, sillä remontin ollessa loppumetreillä saimme tutustua uusiin tiloihin ’Hyviä tekoja’ -lahjoitustilaisuudessa 12.6.2023.

”Oli ilo nähdä kuinka tilat muuntuvat moneen ja uskonkin, että tilat tulevat vastaisuudessa toimimaan erinomaisesti paitsi varsinaisessa päivittäisessä käytössään myös asiakastilaisuuksien järjestämiseen. Tilat ovat viihtyisät ja modernit ja uudenaikaisen paikallisen pankin asiakkaiden palvelemiseen suunnitellut.” kommentoi Lammin Säästöpankin viestinnästä vastaava Katja Korsinkin.

Tilojen muokkautuvuus tarjoaa asiakkaillemme erinomaiset puitteet lähi- ja etäkohtaamisiin asiantuntijoidemme kanssa, sekä henkilöstölle modernin ja viihtyisän työskentely-ympäristön.

Lammin säästöpankissa on tarjolla asiantuntijapalveluita niin henkilö- kuin yritysasiakkaille rahoituksen, varainhoitopalveluiden ja päivittäisasioiden palveluiden saralla. Asiakas voi kohdata jatkossakin asiantuntijamme itse valitsemassaan kanavassa, joko kasvokkain tai verkossa. Samassa osoitteessa asiakkaita palvelee myös Sp-Koti.

Asiantuntijamme tavoittaa myös kesällä. Asiointi sujuu helposti varaamalla aika joko konttorineuvotteluun tai verkkoneuvotteluun. Etäyhteyksillä pankkiasiat voi hoitaa sujuvasti kuntoon, vaikka mökkilaiturin nokasta.

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista