Jenna Nisula on aloittanut talouden asiantuntijana Avain Säästöpankissa

Jenna Nisula - Avain Säästöpankki.

Jenna Nisula on aloittanut talouden asiantuntijana Kortesjärven toimipisteellämme. Hänen työnkuvaansa kuuluu henkilöasiakkaiden rahoituspalveluiden, säästämisen ja päivittäisten pankkiasioiden sekä toiminimiyrittäjien pankkiasioiden hoitaminen.

”Säästöpankki on minulle jo ennestään tuttu kahdeksan vuoden ajalta. Arvostan Säästöpankin arvoja ja säästöpankkikokemuksen jakamista asiakkaille. Lähellä sydäntäni on pankin kotimaisuus ja tavoitettavuus paikallisesti”, Nisula kertoo.

Ennen pankkiuraa Nisulalla on laajasti työkokemusta myyntityöstä eri kaupoissa. Ensimmäiset kuusi vuotta pankkiurastaan hän on työskennellyt laaja-alaisesti henkilöasiakkaiden sekä yritys- ja maa- ja metsätalousasiakkaiden päivittäisten pankkiasioiden, rahoituksen ja säästämisen parissa. Parin viimeisimmän työvuoden pääpaino on ollut uusasiakkaiden rahoituksessa ja säästämisessä.

Töiden ulkopuolella Nisula kertoo viettävänsä aikaa mieluiten perheensä kanssa sekä luonnossa liikkuen.

Avain Säästöpankki toivottaa Jennalle mukavia työpäiviä!

Ota yhteyttä Jennaan ja varaa aika tapaamiseen

Kirjoitettu
Tyyppi
Uutinen
Julkaisija

Ajankohtaista