Juna kulkee, päätepysäkkinä Seefeld

Alkukausi on tässä vaiheessa taputeltu ja juna käännetty tiiviisti kohti tulevia Seefeldin MM-kisoja – toki se on sinne koko kuluneen harjoituskauden ja kilpailukauden määrätietoisesti kulkenutkin. Alkukauden kilpailut ovat näyttäneet suuntamerkkejä siitä, mitä Seefeldistä voidaan odottaa.

Ristomatti Hakola

Kilpailukausi alkoi Suomen Cupin merkeissä ensiksi Vuokatissa lokakuussa ja sen jälkeen Rovaniemellä marraskuun alussa. Kilpailut vahvistivat sen, että harjoituskaudella on menty oikeaan suuntaan. Rovaniemen 15 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailussa pääsin yllättämään itse mestarin. Nappasin nimittäin Iivo Niskasen päänahan hänen bravuurimatkallaan. Kyllähän Iivo muisti kuitenkin kuitata velat seuraavassa saman matkan kilpailussa Rukan maailmancupissa.

Maailmancup-kausi alkoi marraskuun lopussa Rukalla. Edellisten viikkojen Suomen Cupin esitykseni olivat ladanneet odotukset Rukalle korkeiksi. Rukalla en kuitenkaan päässyt samanlaiseen lentoon kuin Rovaniemen Suomen Cupissa. Oma olotilani oli kuitenkin hyvä. Koin, että mies on kunnossa. Hyvä näin, sillä Rukan jälkeen maailmancuppia olisi tarjolla miltei jokaiselle viikonlopulle kauden loppuun saakka.

Rukalta maailmancup-karavaani lähti kohti Lillehammerin minitouria. Pamautin heti minitourin ensimmäisellä matkalla vapaan sprintissä finaaliin. Kaikkinensa Lillehammer sujui perushyvin, minitourin kokonaispisteissä pääsin maailmancupin pisteille ja perinteisen 15 kilometrin takaa-ajokilpailun osuusajoissa olin neljäs.

Lillehammerin jälkeen sairastuin kilpailukauden ensimmäiseen, joskaan en viimeiseen, flunssaan. Olin syksyllä ylikuormitustilassa ja sairastelin, mutta kilpailukaudelle tämä oli ensimmäinen tauti. Jouduin siispä jättämään Beitostölenin maailmancupin välistä ja suuntasin valmistautumaan Davosiin. Davosin kilpailut eivät sujuneet odotusten mukaan. Taudin jälkeen suorituskyky oli alhaalla ja mies väsynyt – ei kerrottavaa jälkipolville.

Davosin jälkeen joulu ja pieni kilpailutauko (lue harjoitusjakso) tulikin hyvään paikkaan. Mutta – sairastuin jälleen. Niinpä suunniteltu harjoitusjakso vaihtui sairastelusta palautumiseen ja joulupöydän antimien tuhoamiseen. Sairastelun vuoksi lähtöasetelmat uuden vuoden ympärillä käytävälle Tour de Skille eivät olleet parhaat mahdolliset. Luotto omaan kuntoon ja tekemiseen oli kuitenkin edelleen olemassa, ja lähdin mukaan Tourille tarkoituksena tehdä tulosta. Tour de Skiltä ei kuitenkaan jäänyt taskuun mainittavan arvoisia suorituksia. Jouduin ruotimaan itseäni siitä, että jopa minun 36 sprintin mittainen pisteputkeni katkesi Toblachissa. Ennen Toblachin sprinttiä en ollut kuluneen lähes viiden vuoden aikana karsiutunut kertaakaan sprintin aika-ajosta.

Tourin jälkeen nostettiin valmentajan kanssa ensisijaiseksi päämääräksi kuluneita kisoja leimanneen alavireisen kunnon hilaaminen vähintäänkin alkukauden tasolle. Suuntasin kymmenen päivän leirille Vierumäelle perustekemisen pariin – syömistä, nukkumista ja treeniä eikä mitään ylimääräistä. Ja se toimi. Vierumäen harjoitusjakson jälkeen hiihdin elämäni parhaan normaalimatkan maailmancupin kilpailun Otepäässä. Juna oli palannut raiteille. Näin jälkeenpäin ajateltuna, kyllähän alavireisyys ja sairastelut ovat merkki siitä, että kroppa on kuormittunut. Urheilussa päätee samat lainalaisuudet kuin sijoittamisessa; välillä ollaan aallon harjalla ja välillä pohjalla.

Tammikuun lopussa vajaa viikko sitten käytiin Imatran SM-kilpailut. Sieltä tarttui kotiin tuomisiksi kaksi SM-kultaa: perinteisen 15 kilometrin väliaikalähdöstä ja miesten viestistä. Vaikka maastohiihto on yksilöurheilua, niin kyllä vaan joukkueena tekeminen ja hyvien kavereiden kanssa voittaminen maistuu makealta. Olimme ehtineet haaveilla tästä SM-kullasta useamman vuoden ja nyt saavutimme sen.

Tällä hetkellä kirjoittelen tätä tekstiä pari päivää ennen Lahden maailmancupia. Lahdessa kisataan tulevana viikonloppuna vapaan sprintissä ja perinteisen parisprintissä. Omaa kilpailuihin valmistautumistani ei ole edistänyt se, että sairastuin Imatran SM-kisojen jälkeen kilpailukauden kolmanteen flunssaan. Vaikka sitä tekee kaikkensa pysyäkseen terveenä, näiltä ei vaan aina voi välttyä. Niinpä joudun jättämään lauantain vapaan sprintin välistä ja keskityn sunnuntain parisprinttiin. Parinani minulla on mestari Niskanen.

Kuten aiemmin sanottua, urheilu on aaltoliikettä. Matkaan mahtuu hyviä ja myös niitä huonompia hetkiä. Tärkeintä on kuitenkin nauttia matkasta ja osata paitsi iloita onnistumisista, mutta myös heikkoina hetkinä uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että kun asiat tekee mahdollisimman hyvin joka päivä, lopussa seisoo kiitos. Näillä puheilla tekeminen on tapissa ja Seefeldin MM-kisat mielessä. Pitäkäähän kotikatsomoissa sormet ja varpaat ristissä, että Aito Säästöpankin hiihtotiimi tuo kisoista taas ämpärillisen jalometallia – tälläkin kertaa allekirjoittaneella on tavoitteena auttaa Kristaa näissä talkoissa.

Säästöterveisin Rise

Kirjoittaja on Aito Säästöpankin hiihtotiimin jäsen, liikuntakasvatusaliupseeri ja oikeustieteiden ylioppilas. 

Julkaistu
...